DVD-arvostelu: Inarijärven "ohjuskriisistä" kertovassa Ohjuksessa (2024) tunnelma syntyy muusta kuin Lapin postikorttimaisemista
|
OHJUS 1 tunti 50 minuuttia |
Uuden vuoden alla 1984 Inarijärveen syöksyi Neuvostoliiton aseistamaton maaliohjus. Itään kumartanut ja länteen pyllistänyt Suomen valtio samoin kuin puolustuslaitoksen isokenkäisimmät olivat vaitonaisia koko tapauksesta, joka tuli väistämättä julkisuuteen ja nousi puheenaiheeksi maailmalla.
Rovaniemeläinen Miia Tervo on ohjannut ja käsikirjoittanut ”ohjuskriisistä” kertovan draamakomedian Ohjus, jossa Inarijärveen eksynyt ohjus mullistaa pienen yhteisön arjen kuin lottovoitto Irlannissa. Pääosissa ovat ohjuksen sijasta yksinhuoltaja Niina (Oona Airola), maaltapaon ajan kuoleva lappilainen kylä sekä näiden yhteinen tulevaisuus.
Yksi ohjus Inarijärvessä ei mullista Niinan elämää, hänellä on akuutimpiakin murheita. Lapsen isä (Tommi Eronen) menee ties missä ja parempi onkin, kun pysyisi poissa. Tulevaisuudennäkymät ovat varsin koruttomat pienessä lappilaisessa kylässä, ja raha on tiukassa. Sitten Niina rikkoo vahingossa paikallislehden toimituksen näyteikkunan. Päätoimittaja (Hannu-Pekka Björkman) suostuu pitkin hampain siihen, että Niina korvaa vahingon työnteolla kirjoittelemalla juttuja lehteen. Eräänä päivänä ihmiset tekevät havaintoja oudosta lentävästä esineestä. Kyläpahanen täyttyy puolustuslaitoksen miehistä ja Niina on lehtiönsä ja lyijykynänsä kanssa keskellä uskomatonta tapahtumaa kylmän sodan historiassa.
Niinan roolihahmo on läsnä melkein joka kohtauksessa ja elokuvan näkökulma on pitkälti hänen. Elokuvan onnistumisen kannalta päänäyttelijällä on erityisen suuri vastuu, jonka Oona Airola kantaa vaivatta olemalla lämminsydäminen, hauska ja aito. Hyvässä vedossa ovat myös Björkman, lehden väsähtäneenä toimittajana nähtävä Sanna-Kaisa Palo sekä Niinan isoisää näyttelevä Sakari Kuosmanen.
Nuoreen hyvännäköiseen naisihmiseen kohdistuvia iskuyrityksiä ja sovinistisia heittoja on kirjoitettu mukaan enemmän kuin tarpeeksi. Osa niistä ajaa asiansa ja ovat tehokkaita juuri siitä syystä, että Airolan roolihahmo ei reagoi niihin näkyvästi saati käy vastahyökkäykseen.
Ainakin kaikki elokuvan sisäkuvat on kuvattu Virossa, Lapin osuus näyttäisi rajoittuvan vain ulkokuviin. Ohjus tarjoilee suomalaiset resurssit huomioon ottaen korkeatasoista lähihistorian epookkia, jossa lavastukset ja miljööt toimivat moitteetta – osa peruukeista sen sijaan on kuin suoraan jostakin 1980-luvun sketsisarjasta. Lavastuksen tasokkuutta ei tarvitse ihmetellä enää krediittien lukemisen jälkeen: työstä vastaa Suomeen muuttanut yhdysvaltalainen Heather Loeffler, joka oli Oscar-ehdokkaana American Hustlen (2013) lavastuksesta.
Ohjuksen on kuvannut virolainen Meelis Veeremets (Hetki lyö). Kuvaukseltaan ja tunnelmaltaan elokuva on helppo tunnistaa Auroran (2019) ohjanneen Tervon työksi. Talvinen Lappi on tapahtumien näyttämö, ja sitä kuvataan yhtä aikaa sekä elokuvallisesti että realistisesti – ei postikorttimaisemia metsästäen tai muuten herkutellen, mihin monet etelän ohjaajat helposti sortuvat Lapin-kuvissaan (ja miksipä eivät sortuisi).
Käsikirjoitus pettää hieman elokuvan loppupuolella – kaikista käsitellyistä teemoista ja tapahtumista ei synny kunnon lopetusta. Tässä oli ainekset suuren yleisön elokuvaan, mutta toisin kävi. Kökkö kotikutoinen juliste tuskin auttoi herättämään mielenkiintoa teosta kohtaan.
Tallennejulkaisu: |
Levittäjä: SF Studios |