Teuvo Tulio salakuljetti nailonsukkia, mutta rikospoliisi joutui vankilaan

Teuvo Tulio (oikealla) elokuvansa Intohimon vallassa (1947) kuvauksissa. Kuvassa myös Kullervo Kalske, Regina Linnanheimo ja kuvaaja Osmo Harkimo. Kuva: KAVI

Heinäkuun 12. päivänä 1947 Tukholmasta lähti kohti Helsinkiä kuriiripostilähetys, joka oli osoitettu sisäasiainministeriön kanslia-apulaiselle Saimi Ruokolaiselle. Lähettäjänä oli vt. lähetystöavustaja Olavi Jokinen. Perille päästyään yksi paketeista hajosi ja sen sisältä alkoi valua ulos nailonsukkia. Lähetystössä paketit päätettiin lähettää tullin tutkittavaksi. Sisällöksi paljastui yli viisisataa paria nylonsukkia, joiden katukauppa-arvoksi arvioitiin 1,5 miljoonaa markkaa, nykyrahassa yli 90 000 euroa. Nailonsukat olivat ylellisyystuotteita, joita ei ankaran säännöstelyn aikakaudella juuri mistään saanut.

Lähetystöavustaja Jokinen ilmoitti, ettei hän ollut pakettia lähettänyt, vaan oli antanut ulkopuoliselle henkilölle luvan käyttää hänen nimeään lähettäjänä. Konsulilähetyksiä alettiin joka tapauksessa valvoa entistä tarkemmin. Ruokolainen, jonka pääasiallinen tehtävä oli ollut sisäasiainministerin puheluiden yhdistäminen, sai eron toimestaan heinäkuun 15. päivänä, samana päivänä pakettiensa saapumisen kanssa. Eroanomuksensa hän oli tosin jättänyt jo kuukautta aiemmin.

Heinäkuun 30. päivänä lähti toinen paketti, mutta nyt lähettäjänä oli Tukholman-lähetystön vahtimestari ja vastaanottaja sisäasiainministeriön hallitussihteeri J. Saarinen. Tällä kertaa paketti avattiinkin jo sen saavuttua Helsinkiin: sisältönä 144 paria nailonsukkia, kaksikymmentä rannekelloa ja yksi miesten paita. Saarinen kertoi, että oli kyllä pyytänyt erästä tuttavaansa tuomaan hänelle Ruotsista paidan, mutta ei muuta.

Saarista uskottiin, ja epäilykset alkoivat kohdistua ulkopuoliseen henkilöön, jota ei aluksi lehtijutuissa osattu nimetä. Se mies oli elokuvaohjaaja Teuvo Tulio, joka oli todellisuudessa Ruokolaiselle osoitettujen lähetyksien todellinen vastaanottaja. Vielä oudommaksi tapaus muuttui, kun kävi ilmi, että Saariselle osoitetun lähetyksen todellinen vastaanottaja olikin Paul Sinervä, Helsingin rikospoliisin apulaispäällikkö. Sinervän varsinainen työtehtävä oli – mikäpä muukaan kuin – säännöstelyryhmän tutkijana.

Sinervä kertoi, että hänen Ruotsiin muuttanut tuttavansa oli velkojensa vastineeksi luvannut lähettää hänelle elintarvikkeita. Sinervä oli pyytänyt myös paitaa, jonka voisi elintarvikkeiden mukana lähettää kuriiripostina Saarisen nimellä. Sinervä kertoi kuulleensa paketin todellisesta sisällöstä vasta sen jo lähdettyä.

Nora Mäkinen Tulion elokuvassa Levoton veri (1946). Kuva: KAVI

Sakkoja ja vankeutta

Tulio, Ruokolainen, Saarinen ja Sinervä päätettiin asettaa syytteeseen salakuljetuksesta. Tapausta käsiteltiin Helsingin raastuvanoikeudessa lauantaina 25. lokakuuta. Tulio – viralliselta nimeltään Theodor Tugai – kertoi olleensa keväällä ravintola Royalissa ja sopineensa siellä Ruokolaisen kanssa, että voisi lähettää tämän nimellä elokuvatarvikkeita Tukholmasta Suomeen.

Englantiin matkustaessaan Tulio oli käynyt Tukholmassa, jossa hän oli ostanut ”eräältä amerikkalaiselta merimieheltä” 582 paria nylonsukkia. Kauppahinta oli kaksituhatta kruunua, jotka Tulio oli lainannut ”eräältä ruotsalaiselta liikemieheltä”. Tulio oli sen jälkeen saanut lähetystöavustaja Jokisen luvan lähettää tavarat Ruokolaiselle. Sisällöksi hän kertoi tekstiilitarvikkeita.

Vaikka Tulio oli oikeusistunnossa paikalla, hänen puolestaan luettiin kirjelmä, jonka mukaan nailonsukat olivatkin tekeillä olevan elokuvan revyynumeroa varten. Elokuvassa olisi 40–50 ”show-tyttöä”, jotka tarvitsisivat yhteensä 400–500 paria nylonsukkia. Todistaja kävi kertomassa, että tällainen elokuva todella on tekeillä. Mikäli oli, niin se ei ainakaan koskaan valmistunut: Tulion tuorein elokuva Intohimon vallassa oli saanut ensi-iltansa jo alkuvuodesta ja seuraava valmistui vasta vuonna 1949.

Tulio oli kuulemma uskonut lähetystön joka tapauksessa tarkistavan lähetyksien sisällön, eikä hän näin ollen ollut yrittänytkään salakuljettaa mitään; kuriiripostissa tavara olisi vain ollut paremmassa turvassa. Kaiken lisäksi sukkien tullimaksu olisi ollut Tulion kirjelmän mukaan vain 9 369 markkaa (alle 600 nykyeuroa), mikä oli mitätön summa verrattuna koko elokuvan kymmenen miljoonan markan tuotantokustannuksiin. Tuo kymmenen miljoonaa vastaisi nykyrahassa noin 625 000:ta euroa, mikä taas sekään ei vaikuta kovin uskottavalta, kun kyseessä on Tulion elokuva.

Edelleen Tulio kertoi, ettei hän Ruokolaista sen paremmin tuntenut, mutta tunsi kyllä hyvin tämän isän, joka oli ”suorittanut sisustustöitä elokuvia varten”.

Alle tunnin käsittelyn jälkeen Tulio tuomittiin salakuljetuksesta 180:een päiväsakkoon, ja maksettavaa tuli yhteensä 18 000:n markan (noin 1 125:n nykyeuron) verran. Ruokolainen sai 60 päiväsakkoa, jotka hänen tuloillaan tarkoittivat 1 800:aa markan menoerää. Sukat julistettiin valtiolle menetettäväksi.

Tulion ja Ruokolaisen jälkeen tuomarin eteen joutuneen Sinervän, nyt jo entisen poliisin, tapaus oli monimutkaisempi ja sen käsittelyä lykättiin. Lopulta tuomioksi tuli puoli vuotta ehdotonta vankeutta. 

Lähteet: Helsingin Sanomat 4.9.1947, 7.9.1947, 26.10.1947, 30.11.1947