1920-luvun mykkäelokuva Neiti Nimismies on yhä mysteeri – onko kyseessä Eino Salmelaisen ainoa elokuvaohjaus?
Helge Ranin elokuvassa Neiti Nimismies. Kuva: KAVI
Talvella 1929 Tampereella kuvattiin puolituntinen näytelmäelokuva, jota ei koskaan esitetty. Oliko kyseessä Eino Salmelaisen ainoa elokuvaohjaus?
Tammikuussa 1929 Tampereella päämajaa pitänyt Kinosto Oy päätti ryhtyä elokuvatuottajaksi. Yhtiö oli jo aloittanut omien uutiskatsaustensa kuvaamisen paikallisista aiheista, mutta suurempaa oli luvassa. Johtajat Väinö Mäkelä ja G. E. Petterson aikoivat nyt tuottaa myös näytelmäelokuvia. Sen sijaan, että yhtiö olisi palkannut kokeneita elokuvantekijöitä ja -näyttelijöitä tuotantoihinsa, he päättivät kouluttaa oman henkilökuntansa ja näyttelijänsä.
Pettersonin mukaan aluksi oli tarkoitus ryhtyä "vain lyhyempiin huvinäytelmiin" pitkien elokuvien ja vakavien draamojen sijaan. Näin myös tapahtui, mutta (melkein) valmiiksi saatiin vain yksi filmi ja sekin jäi esittämättä. Miksi Neiti Nimismies ei koskaan päätynyt yleisön silmien eteen, se on kysymys, joka ei ole selvinnyt vielä liki 90 vuotta myöhemminkään.
Haluatteko filmitähdeksi?
Kinosto lanseerasi oman tuotantotoimintansa amerikkalaiseen tyyliin. Tulevia filmituotantoja varten tarvittiin uusia elokuvanäyttelijöitä, filmitähtiä, jollaisia Kinoston mielestä saattoi piillä tuikitavallisissa tamperelaisissa. Yhtiö ilmoitti kykyjenetsintäkilpailusta, johon kuka tahansa sukupuoleen tai ikään katsomatta voi ottaa osaa. Halukkaita pyydettiin lähettämään tietonsa ja kolme valokuvaa itsestään Kinoston toimistolle helmikuun 15. päivään mennessä. Sen jälkeen oli luvassa karsinta ja jatkoon päässeiden koefilmaus, minkä jälkeen koefilmien kollaasi lähetetään Kinoston teattereihin. Teatterissa katsojilla oli mahdollisuus äänestää suosikkinsa jatkoon.
Yleisölle annettiin näennäisesti päätäntävalta, vaikka totuus oli toisenlainen. Osanotto kilpailuun oli Kinoston mukaan runsasta, mutta joko siitä huolimatta tai siitä johtuen kilpailuaikaa pidennettiin kuukaudella maaliskuun 15. päivään saakka. Tämä merkitsi sitä, että "kilpailufilmi" saatiin esityskuntoon vasta maanantaina 22. huhtikuuta. Tähän mennessä yhtiön ensimmäisen lyhyen näytelmäelokuvan, Neiti Nimismiehen, kuvaukset olivat ainakin olleet jo toista viikkoa käynnissä ja mahdollisesti päättyneetkin.
Kykyjenetsintäkilpailun filmiä mainostetaan Aamulehdessä 19.4.1929.
Jo maaliskuun alussa johtaja Petterson tiesi kertoa, että "on eräitten asiantuntijoiden valitsemien kilpailunosanottajien kanssa aijottu toimeenpanna myöskin jonkun lyhyemmän elokuvan kuvaaminen jo nyt talvella. Tällaisessa kuvassa tietysti paljo paremmin kuin lyhyessä koefilmissä selviäisi itsekunkin mahdollisuudet uudella alalla".
Kinoston itsensä kustantamassa Kameran Lastuja -aikakauslehden huhtikuun 6. päivän numerossa kerrottiin Neiti Nimismiehestä ensimmäisen ja viimeisen kerran. Nimimerkki Kynä-Maija oli lähtenyt Kinoston kuvausryhmän matkaan "sydänmaille Tampereen lähistölle", missä elokuvaa kuvattiin. Kaksisivuinen artikkeli elokuvan kuvauksista ei kerro kovinkaan paljon: nimeltä mainitaan vain Kinosto-yhtiö ja pääosaan saatu Helge Ranin. Ranin oli Tampereen Teatterin tähtinäyttelijä, jolla oli yhden pääroolin verran elokuvakokemustakin. Ranin oli paikallinen kuuluisuus, joka olisi varmasti taannut Neiti Nimismiehelle ainakin jonkinlaisen katsojakunnan filmin laatuun katsomatta.
Neiti Nimismiehen tuotannosta ei siis ole liiemmin tietoa olemassa. Kuvaukset olivat käynnissä ainakin huhtikuussa ja Tampereen alueella, kameran takana oli varmasti ainakin Arvo Tamminen, joka kuvasi Kinoston uutiskatsauksiakin. Hänen lisäkseen johtaja Petterson on saattanut pyörittää kameran veiviä. Kameran Lastuissa julkaistu valokuva filmin kuvauksista näyttää kaksi miestä kameran takana, mutta heidän henkilöllisyyttään ei kerrota.
Elokuva jää kesken
Neiti Nimismies kertoo yksinkertaisen talvisen tarinan roistosta, liukas-Jussista (Kalle Kirjavainen), ja tätä jahtaavista virkavallan edustajista. Nimismiehen (Toppo Elonperä) voimakastahtoinen tytär Liisa (Inkeri Nieminen) on päättänyt ottaa Jussin kiinni, kun isäukko ja poliisi (Simo Kaario) ovat hitaita lähtemään liikkeelle. Liisa tosin erehtyy luulemaan Jussiksi isäpappaansa, kylän poliisia, tapaamaan tulevaa Lauria (Helge Ranin).
Vaikka elokuva on leikattu lopulliseen muotoonsa ja siihen on lisätty alku- ja lopputekstit, on se ilmeisesti keskeneräinen. Laurin muistikuvat pitäisi nähdä kuvitettuna, mutta sen sijaan tilalla on vain pikainen välähdys Muistikuva-välitekstistä.
Jos elokuva on jäänyt kesken, on siihen yksi mahdollinen selitys Kinoston talousvaikeudet alkuvuodesta 1929. Jo maaliskuun lopulla yhtiön vuosikokouksessa päätettiin, että omat elokuvaustoimet oli lopetettava sen jälkeen, kun keskeneräiset työt valmistuvat. Kameran Lastuja -lehden kustantaminen päätettiin lopettaa sen jälkeen, kun se kykyjenetsintäkilpailun osalta on mahdollista. Lehden ilmestyminen päättyikin keväällä.
Syytä siihen, miksei Neiti Nimismiestä tehty loppuun saakka, voi vain arvailla. Yhtiö kyllä jatkoi omaa filmaustoimintaansa: höyrylaiva Kurun uppoamisen seurauksia kuvattiin ja esitettiin heti viikon päästä yhtiön omassa teatterissa, minkä lisäksi myös Hämeensillan rakennuksesta kuvattiin lyhyt dokumenttielokuva. Nämä olivat toki pienempitöisiä filmejä kuin näytelmäelokuva, mutta Neiti Nimismiehen puuttuvat muistikuvajaksojen kuvaaminen ei olisi vaatinut kovinkaan suuria ponnisteluita. Muutoinhan tämä puolituntinen elokuva oli valmis.
Joka tapauksessa Neiti Nimismies ei koskaan päätynyt Valtion elokuvatarkastamolle, eikä sitä näin ollen ole voitu ainakaan laillisesti esittää. Myöskään Tampereen paikallislehtien vuoden 1929 aikana olleista Kinoston teattereiden lehti-ilmoituksista ei löydy mainintaa moisesta Neiti Nimismiehestä.
Oliko ohjaajana Eino Salmelainen?
Neiti Nimismiehen nimiroolissa nähty Inkeri Nieminen oli ensimmäistä ja viimeistä kertaa mukana elokuvanteossa; hän on hyvinkin saattanut olla Kinoston kykyjenetsintäkilpailuun osallistunut amatööri. Sen sijaan kaikki muut aikuiset näyttelijät olivat teatterimaailmasta tunnettuja kokeneita näyttelijöitä. Helge Ranin, Simo Kaario, Kalle Kirjavainen ja Toppo Elonperä (tuolloin vielä Toivo Ellenberg) olivat kaikki tuolloin Tampereen Teatterin näyttelijöitä.
Samaan aikaan filmausten kanssa Ranin, Kirjavainen ja Elonperä esiintyivät Tampereen Teatterissa Eino Salmelaisen ohjaamassa Peer Gyntissä. Salmelainen puolestaan sai yhtiön johdolta luvan kokeilla elokuvantekoa Kinostolla, mutta hänen palkkansa tuli olemaan tuloksen mukainen. Salmelainen toimi myös Kinoston Kameran Lastuja -lehden avustajana.
Salmelainen ei koskaan päässyt tekemään yhtäkään elokuvaa (ellei sitten Neiti Nimismiehen), mutta suunnitelmia oli vielä 1930-luvun lopullakin. Kinoston Väinö Mäkelän ja kahden muun yhtiömiehen perustama Väinän Filmi Oy tuotti vuonna 1938 Roland af Hällströmin ohjaaman Paimen, piika ja emännän (1938), jonka jälkeen kaavailuissa oli Salmelaisen ohjaama filmatisointi Urho Karhumäen romaanista Avoveteen. Väinän Filmin oma tuotantotoiminta jäi kuitenkin tähän yhteen elokuvaan, ja Avoveteen-filmatisointi valmistui Orvo Saarikiven ohjaamana ja Suomi-Filmi Oy:n tuottamana vuonna 1939.
Salmelaisen pesti Tampereen Teatterissa ja kyseisen teatterin näyttelijöiden käyttäminen Neiti Nimismiehessä viittaavat vahvasti siihen, että Salmelainen olisi tämän puolituntisen filmin ohjaaja. Hänellä oli myöskin tuntemusta elokuvasta, ja hiljattain ennen kuvauksia Salmelainen oli käynyt Saksassa tutustumassa UFA:n studioihin.
Neiti Nimismies ei suinkaan ole mikään untuvikon ensiaskel elokuvan parissa. Vaikka osa kuvista on jäänyt oudon pitkiksi, on kuvakerronta kuitenkin selkeää ja elokuvamaista. Filmatusta teatterista ei ole kyse kuin korkeintaan Raninin patsastelun osalta. Lähikuvia on käytetty säästeliäästi, mutta niitäkin on mukana. Riittävän pätevä kuvallinen toteutus voi tietysti olla kokonaan kuvaaja Arvo Tammisen ansiota.
Tamminen oli edellisvuonna kuvannut tamperelaisen Uuno Eskolan ohjaaman Lumisten metsien miehen, jossa Kaario ja Elonperä näyttelivät. Ranin puolestaan näytteli pääroolin Eskolan Ei auta itku markkinoilla -komediassa (1927). Eskola ja Salmelainen olivat hekin keskenään tuttuja, mutta Eskolalla tuskin on ollut mitään tekemistä Neiti Nimismiehen kanssa.
Neiti Nimismiehen kuvauksista tulee ensi vuonna kuluneeksi pyöreät 90 vuotta. Tiedot sen tekijöistä ja tekijöiden tarkoituksista eivät ole tämän kummempia, mutta onneksi sentään itse elokuva on säilynyt ja se on nyt katseltavissa KAVI:n Elävässä muistissa.
