Parittomien kaverusten ohjaaja Gene Saks kuoli

paljainjaloinpuistossa
Paljain jaloin puistossa (1967), Jane Fonda ja Robert Redford. Paramount.

Neil Simonin näytelmistä menestyksekkäitä elokuvasovituksia ohjannut Gene Saks kuoli keuhkokuumeeseen New Yorkissa viime lauantaina. 93-vuotias Jean Michael Saks oli syntynyt 8. marraskuuta 1921 New Yorkissa. Saksin kuolemasta uutisoi mm. The Hollywood Reporter.

Näyttelijänä uransa aloittanut Saks teki elokuvatyönsä ohella huomattavan uran Broadwaylla, jossa hän debytoi ohjaajana 1960-luvun alussa. Saks oli uransa aikana 11 kertaa Tony-palkintoehdokkaana ja voitti kolmesti.

Saks debytoi elokuvaohjaajana Neil Simonin oman näytelmänsä pohjalta käsikirjoittamalla romanttisella komedialla Paljain jaloin puistossa (1967), jonka pääosissa nähtiin Jane Fonda ja Robert Redford. Hal B. Wallisin (Casablanca) tuottama filmi oli Pohjois-Amerikassa vuoden 15. katsotuin ensi-ilta. Simonin käsikirjoittama oli myös Saksin seuraava elokuva, Parittomat kaverukset (1968), josta Simon sai parhaan käsikirjoituksen Oscar-ehdokkuuden. Elokuvasta tuli Pohjois-Amerikassa vuoden neljänneksi katsotuin ensi-ilta, ja se sai jatkoa vuonna 1998 Howard Deutchin ohjaamana.

kaktuksenkukka
Kaktuksenkukka (1969), Goldie Hawn. Columbia.

Saksin kolmas elokuva Kaktuksenkukka (1969) pohjautui ranskalaiseen näytelmään, josta tehtiin vuonna 2011 uusi Just Go with It -niminen filmatisointi Adam Sandlerille räätälöitynä. Saksin ohjaaman elokuvasovituksen pääosissa nähtiin Walter Matthau, Ingrid Bergman ja Goldie Hawn. Uransa ensimmäisessä suuressa elokuvaroolissa nähty Hawn voitti roolistaan parhaan naissivuosanäyttelijän Oscarin. Kaktuksenkukka oli Pohjois-Amerikassa vuoden kahdeksanneksi katsotuin ensi-ilta.

Viimeinen suurista rakastajista -komedian (1972) Saks ohjasi jälleen Neil Simonin käsikirjoituksesta, päänäyttelijöinään Alan Arkin, Sally Kellerman ja Paula Prentiss. Samana vuonna hän näytteli Melvin Frankin ohjaamassa Päreet palaa! -elokuvassa, joka oli sekin Simonin käsikirjoittama omasta näytelmästään.

Saksin ura menestyksekkäänä elokuvaohjaajana päättyi Patrick Dennisin romaaniin ja sen pohjalta tehtyyn musikaaliin pohjautuvaan Mameen (1974), joka valmistui suurella 12 miljoonan dollarin (nykyrahassa yli 55 miljoonan) budjetilla, mutta ei löytänyt yleisöä. Saks oli ohjannut Mamen erittäin hyvin menestyneen teatteriversion, jota esitettiin yli 1 500 kertaa 1960-luvun puolivälistä vuoteen 1970 saakka. Dennisin romaanista oli jo vuonna 1958 tehty Jännittävä tätini -niminen menestyselokuva, joka sai kuusi Oscar-ehdokkuutta. Saksin versiossa Rosalind Russellin kenkiin astui TV-tähti Lucille Ball.

Mamen jälkeen Saksin ohjaajaura jatkui vasta vuonna 1986, jolloin hän ohjasi Simonin käsikirjoituksesta Muistoja rannikolta -nimisen komedian. Hänen viimeiseksi elokuvaohjaukseksi jäi Italiassa tuotettu Cin Cin (1992), jonka pääosia näyttelivät 1960-luvun suursuosikit Julie Andrews ja Marcello Mastroianni. Cin Cinin jälkeen Saks ohjasi enää vain teatteria ja Bye Bye Birdie -menestysmusikaalin TV-sovituksen (1995).

 

Saksin elokuvat Suomessa

ELOKUVA VUOSI ENSI-ILTA KATSOJIA
Paljain jaloin puistossa 1967 15.12.67 10 004
Kaktuksenkukka 1969 02.01.70 3 947
Viimeinen suurista rakastajista 1972 27.04.73 1 446
Mame 1974 29.11.74 530
Parittomat kaverukset 1968 13.09.68 Ei tiedossa

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).