Ohjaaja Brian G. Hutton on kuollut

brianghutton 
Brian G. Hutton ja Tom Selleck Joka vaaroja etsii... -elokuvan kuvauksissa (1983). City Films.

Ohjaaja-näyttelijä Brian G. Hutton kuoli 19. elokuuta saatuaan sydänkohtauksen muutamia päiviä aikaisemmin, The Hollywood Reporter kertoo. Hutton oli kuollessaan 79-vuotias, hän oli syntynyt New Yorkissa tammikuun 1. päivänä vuonna 1935.

Hutton aloitti elokuvauransa sivuroolien näyttelijänä Paramountin, 20th Century Foxin ja mm. Roger Cormanin tuotannoissa. Näyttelijänä Hutton nähtiin mm. Robert Mulliganin baseball-draamassa Pelon vanki (1957), John Sturgesin lännenelokuvissa Kuolemanloukku O.K. Corral (1957) ja Viimeinen juna Gun Hillistä (1959) sekä Michael Curtizin ohjaamassa ja Elvis Presleyn tähdittämässä rikoselokuvassa Kitara kainalossa (1958).

Ohjaajadebyyttinsä Hutton teki pienen budjetin teinidraamalla Juureton nuoriso (1965), jota seurasi romanttinen komedia Poikamiehen tuskat ja tunteet (1966). Toimintapainotteisempien elokuvien pariin Hutton siirtyi agenttitarinalla Sol Madrid (1968), jonka pääosissa nähtiin David McCallum, Telly Savalas ja Stella Stevens.

Läpimurtonsa ohjaajana Hutton teki Alistair MacLeanin romaaniin pohjautuneella 2. maailmansota -trillerillä Kotkat kuuntelevat (1968), jonka pääosia Richard Burton ja Clint Eastwood näyttelivät. MacLeanin romaaneista oli 1960-luvun aikana tehty kolme menestyselokuvaa, J. Lee Thompsonin Navaronen tykit (1961) sekä Sturgesin ohjaamat Kalman koura (1965) ja Jääasema Zebra (1968). Elokuvan kuvauksissa sattuneessa onnettomuudessa ohjaaja Hutton ja tuottaja Elliott Kastner saivat pahoja palovammoja. 158-minuuttisen elokuvan vaarallisimpia stuntteja vaatineet toimintajaksot ohjasi Yakima Canutt.

Iso-Britanniassa ja Japanissa vuoden 1968 lopulla julkaistu, mutta muualla vasta seuraavan vuoden puolella nähty Kotkat kuuntelevat oli Pohjois-Amerikassa vuoden 1969 ensi-illoista 20. katsotuin. Suomessa elokuva sai ensi-iltansa lähes viikkoa ennen Yhdysvaltoja, 7. maaliskuuta 1969, pyörien peräti 287 710 katsojalle.

Huttonin ja Eastwoodin yhteistyö jatkui Kellyn sankareilla (1970), Jugoslaviassa kuvatulla ja osittain jugoslavialaisella rahalla tuotetussa sotakomediassa, jonka muina tähtinä nähtiin Telly Savalas, Donald Sutherland ja Don Rickles. 144-minuuttinen elokuva oli edellistä pienempi yleisömenestys, mutta Suomessakin se ylsi kuitenkin hitiksi. Syyskuussa 1970 Suomen teattereihin saapunut elokuva sai 130 321 katsojaa.

Eastwood-filmien jälkeen Hutton ohjasi kaksi elokuvaa Kotkat kuuntelevat -elokuvassa näytelleen Richard Burtonin ex-vaimon, Elizabeth Taylorin, näytellessä päärooleja. Brittituotantoina tehdyistä elokuvista ensimmäisenä valmistui Taylorin, Michael Cainen ja Susannah Yorkin tähdittämä Kolme rakkautta (1972), joka sai Suomessakin vain 11 104 katsojaa. Seuraava elokuva oli kauhujännäri Kauhujen ikkuna (1973), jossa Taylorin vastanäyttelijänä oli Laurence Harvey. Tämän elokuvan näki Suomessa 25 840 katsojaa.

Hutton palasi elokuvien pariin Ensimmäisellä kuolemansynnillä (1980), tähtinään Frank Sinatra ja Faye Dunaway. Sarjamurhaajaa jahtavaasta eläkeikäisestä rikospoliisista kertova elokuva ei löytänyt yleisöä, eikä sitä juurikaan levitetty Pohjois-Amerikan ulkopuolelle. Huttonin ohjaajaura päättyi seikkailuelokuvaan Joka vaaroja etsii... (1983), jonka pääosan näytteli Indiana Jonesin roolista kieltäytynyt Tom Selleck. Elokuva oli Pohjois-Amerikassa ensi-iltaviikonloppunsa katsotuin, mutta hittiä siitä ei tullut. Suomessa Huttonin viimeisen ohjaustyön näki 35 260 katsojaa.

 

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).