Neljän miljoonan katsojan Heikki Kinnunen

heikkikinnunen1
Heikki Kinnunen elokuvassa Aatamin puvussa... ja vähän Eevankin (1971). Kuva: Fennada-Filmi

70-vuotiaan Heikki Kinnusen elokuvauran alusta tulee tänä vuonna kuluneeksi pyöreät viisikymmentä vuotta. Tuotantoyhtiö Solar Films Oy tiedotti tänään Kinnusen näyttelevän nimiroolin Tiina Lymin ohjaamassa Iloisia aikoja, Mielensäpahoittaja -komediassa, joka saa ensi-iltansa syksyllä 2018. Tuomas Kyrön samannimiseen romaaniin pohjautuva elokuva on jatkoa Dome Karukosken vuonna 2014 ohjaamalle Mielensäpahoittajalle, jossa nimiroolin näytteli Antti Litja. Sittemmin näyttelijänuransa lopettaneen Litjan esiintyminen karvahattuisena Mielensäpahoittajana veti elokuvateattereihin lähes tasan 500 000 katsojaa.

Molemmat Mielensäpahoittajat on nähty yhdessä valkokankaalla vain kahdesti, elokuvissa Lain ulkopuolella (1987) ja Hurmaava joukkoitsemurha (2000).

heikkikinnunen5
Kinnunen ja Leo Lastumäki elokuvassa Lampaansyöjät (1972). Kuva: Finnkino

50 vuotta, 35 elokuvaa

Kinnunen on 50-vuotisen elokuvauransa aikana näytellyt 35:ssä pitkässä elokuvassa, joista ensimmäinen oli Mikko Niskasen Lapualaismorsian (1967) ja viimeisin Aleksi Mäkelän ohjaama Kummeli V (2014). Vuonna 1970 alkaneen kotimaisen elokuvan katsojatilastoidun historian aikana Kinnunen on näytellyt 32:ssa elokuvassa, jotka ovat saaneet yhteensä lähes neljä miljoonaa katsojaa. Ennen järjestelmällisen katsojatilastoinnin alkua Kinnunen nähtiin kolmessa elokuvassa, joista Edvin Laineen ohjaama Täällä Pohjantähden alla (1968) sai hieman yli miljoona katsojaa.

Kinnusen katsotuimmat elokuvat ovat olleet kolme 1980- ja 1990-luvuilla valmistunutta Uuno Turhapuro -filmiä, joissa hänellä oli vain pienet, mutta mieleenpainuvat sivuroolit. Niistä elokuvista, missä Kinnusella on ollut päärooli, parhaiten on menestynyt Seppo Huunosen ohjaama Lampaansyöjät (1972); Veikko Huovisen samannimisen romaanin filmatisointi keräsi hieman yli 340 000 katsojaa.

Suuresta ja pitkäkestoisesta kansansuosiostaan ja arvostuksestaan huolimatta Kinnunen on palkittu Jussilla vain kerran, vuonna 1987. Tuolloinkin palkinto tuli elokuvan sijaan televisiosarjasta, Pauli Virtasen ohjaamasta Huovis-sovituksesta Lyhyet erikoiset (1986).

Näyttelemisen ohella Kinnunen on kokeillut siipiään myös elokuvaohjaajana. Uransa aikana kymmenessä Spede Pasasen tuotannossa näytellyt Kinnunen ohjasi Pasasen tuottaman Pölhölän (1981) yhdessä Pertti Reposen ja Taavi Kassilan kanssa. Taavi Kassilan isä, Matti Kassila, antoi Kinnuselle tämän ensimmäisen elokuvapääroolin Aatamin puvussa... ja vähän Eevankin -filmissään vuonna 1971.

 

Heikki Kinnusen elokuvien katsojaluvut 1970–

ELOKUVA VUOSI OHJAUS KATSOJIA
Uuno Turhapuro, herra Helsingin herra 1991 Ere Kokkonen 383 706
Uuno Turhapuron muisti palailee pätkittäin 1983 Ere Kokkonen 381 181
Uuno Turhapuro – kaksoisagentti 1987 Spede Pasanen 352 205
Lampaansyöjät 1972 Seppo Huunonen 341 101
Tup akka lakko 1980 Spede Pasanen 317 185
Vääpeli Körmy ja vetenalaiset vehkeet 1991 Ere Kokkonen 202 034
Kummeli V 2014 Aleksi Mäkelä 178 345
Pikkupojat 1986 Ere Kokkonen 171 545
Pölhölä 1981 Taavi Kassila
Heikki Kinnunen
Pertti Reponen
157 497
Uuno Turhapuro – This is My Life 2004 Ere Kokkonen 145 348
Aatamin puvussa... ja vähän Eevankin 1971 Matti Kassila 141 650
Vääpeli Körmy ja etelän hetelmät 1992 Ere Kokkonen 109 162
Pelikaanimies 2004 Liisa Helminen 103 899
Kuningas jolla ei ollut sydäntä 1982 Päivi Hartzell
Liisa Helminen
103 100
Kun Hunttalan Matti Suomen osti 1984 Markku Onttonen 95 691
Lentävät luupäät 1984 Spede Pasanen 81 007
Vääpeli Körmy ja marsalkan sauva 1990 Ere Kokkonen 79 794
Onks' Viljoo näkyny? 1988 Hannu Seikkula 75 320
Johtaja Uuno Turhapuro, pisnismies 1998 Ere Kokkonen 73 637
Päämaja 1970 Matti Kassila 68 837
Tulitikkuja lainaamassa [äänirooli] 1980 Risto Orko
Leonid Gaidai
68 286
Romanovin kivet 1993 Aleksi Mäkelä 57 202
Lieksa! 2007 Markku Pölönen 57 091
Vääpeli Körmy – taisteluni 1994 Ere Kokkonen 55 501
Hurmaava joukkoitsemurha 2000 Ere Kokkonen 46 870
Vääpeli Körmy ja kahtesti laukeava 1997 Ere Kokkonen 31 436
Uuno Turhapuron veli 1994 Hannu Seikkula 20 597
Lain ulkopuolella 1987 Ville Mäkelä 15 475
Koomikko 1983 Matti Ijäs 13 912
Pohjantähti 1973 Edvin Laine 9 109
Paratiisin lapset 1994 Rauni Mollberg 2 478
Regina ja miehet 1983 Anssi Mänttäri 1 630
    YHTEENSÄ: 3 941 831

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).