Nälkäpeli – Matkijanärhi jatkaa Suomen katsotuimpana elokuvana

nalkapeli3
Jennifer Lawrence elokuvassa Nälkäpeli – Matkijanärhi, osa 1. Kuva: Nordisk Film

Francis Lawrencen ohjaama ja Jennifer Lawrencen tähdittämä Nälkäpeli – Matkijanärhi, osa 1 oli Suomen katsotuin elokuva myös toisena viikonloppunaan 25 181 katsojallaan. Maanantaihin mennessä elokuvan on nähnyt jo yli 120 000 katsojaa. Viime viikonloppuna myös Christopher Nolanin Interstellar ylitti 100 000 katsojan rajan saatuaan 9 582 katsojaa.

Viikonlopun ensi-illoista katsotuin oli kokonaisuudessaan joukkorahoitettu, amatöörituotantona valmistunut dokumenttielokuva Autolla Nepaliin – Unelmien elokuva, joka sai 2 506 katsojaa 30 salista. Komediaohjaaja David Dobkinin ohjaama draamaelokuva The Judge, tähtinään Robert Downey Jr. ja Robert Duvall, pyöri 40 valkokankaalla ja sai 2 065 katsojaa. Cécile Telermanin ranskalaiselokuva Krokotiilin keltaiset silmät tuli levitykseen 16 saliin, mutta katsojia kertyi sillekin vain 787. Yann Demangen ohjaama ja Berliinin elokuvajuhlilla menestynyt, Belfastin mellakoista kertova '71, sai 15 salista 557 katsojaa.

Dobkinin aikaisemmista elokuvista Suomessa parhaiten ovat menestyneet 31 023 katsojalle pyörinyt Kuokkavieraat (2005) ja The Change-Up (2011), joka sai 20 522 katsojaa. Shanghai Knights (2003) kiinnosti vain 6 611 katsojaa, kun taas Clay Pigeons (1998) ja Fred Claus (2007) jäivät ilman teatterilevitystä.

Dobkinin The Judgen pääosassa nähtävä Downey Jr. on viime vuosina nauttinut suuresta suosiosta Suomessakin. Guy Ritchien Sherlock Holmes (2009) sai 139 808 katsojaa ja sen jatko-osa Sherlock Holmes: A Game of Shadows (2011) jo peräti 215 560 katsojaa. Joss Whedonin The Avengers (2012) kiinnosti 120 312 ja Shane Blackin Iron Man 3 (2013) puolestaan 141 365 katsojaa.

Downey Jr.:n vastanäyttelijänä nähtävä veteraaninäyttelijä Duvall on viimeksi nähty Suomen valkokankailla Christopher McQuarrien Jack Reacherissa (2012), joka tuli Suomeen tammikuussa 2013 ja sai 51 132 katsojaa. 83-vuotias Duvall on vuoden 1972 jälkeen nähty kahdeksassa elokuvassa, jotka saivat Suomesta yli 100 000 katsojaa. Francis Ford Coppolan Kummisetä (1972) ja Kummisetä II (1974) saivat 637 831 ja 228 008 katsojaa, Coppolan Ilmestyskirja. Nyt (1979) kiinnosti sekin peräti 350 038 katsojaa. John Sturgesin Joe Kidd (1972) sai 156 472 ja Kotka on laskeutunut (1976) puolestaan 129 237 katsojaa, Tony Scottin Days of Thunder – Ukkosta radalla (1990) sai 114 458 ja Mimi Lederin Deep Impact (1998) 133 657 katsojaa. Duvallin viimeisin yli 100 000 katsojan elokuva on Dominic Senan Puhallettu 60 sekunnissa -toimintafilmi (2000), jolle katsojia kertyi 102 062.


Viikonlopun katsojatilastot

  ELOKUVA OHJAUS ENSI-
ILTA
LEVITYS VKL YHTEENSÄ
1. Nälkäpeli – Matkijanärhi, osa 1 Francis Lawrence 19.11. Nordisk Film 25 181 121 826
2. Interstellar Christopher Nolan 07.11. SF Film 9 582 108 887
3. Mielensäpahoittaja Dome Karukoski 05.09. Nordisk Film 7 344 427 070
4. Nuija ja tosinuija kaks Bobby Farrelly
Peter Farrelly
12.11. Future Film 6 245 46 272
5. Lomasankarit Taavi Vartia 31.10. Nordisk Film 3 071 39 215
6. Muumit Rivieralla Xavier Picard
Hanna Hemilä
10.10. Nordisk Film 3 034 165 314
7. Fury David Ayer 31.10. Disney 2 571 49 701
8. Autolla Nepaliin – Unelmien elokuva [dok] Timo Peltokangas 28.11. Black Lion Pics. 2 506 ensi-ilta
(3 913)
9. The Judge David Dobkin 28.11. SF Film 2 065 ensi-ilta
(2 948)
10. Labyrintti Wes Ball 24.10. SF Film 2 052 62 696
11. Vadelmavenepakolainen Leif Lindblom 03.10. Nordisk Film 1 110 106 740
12. Kaksi päivää, yksi yö Jean-Pierre Dardenne
Luc Dardenne
21.11. Cinema Mondo 956 5 121
13. Gone Girl David Fincher 03.11. SF Film 846 64 054
14. My Little Pony: Equestria Girls –
Rainbow Rocks
Jayson Thiessen 14.11. VLMedia 805 4 112
15. Krokotiilin keltaiset silmät Cècile Telerman 28.11. Cinemanse 787 ensi-ilta
16. Annabelle John R. Leonetti 17.10. SF Film 675 34 738
17. '71 Yann Demange 28.11. Atlantic Film 557 ensi-ilta
(560)
18. Boyhood Richard Linklater 10.10. Finnkino 534 19 338
19. Luokkajuhla Anna Odell 07.11. Cinema Mondo 456 8 551
20. Nightcrawler Dan Gilroy 31.10. Future Film 449 9 609


Lähde: SES

 

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).