Rauni Mollbergin Siunattu hulluus DVD:lle helmikuussa

siunattuhulluus
Yle Kuvapalvelu

Rauni Mollbergin ohjaama TV-sovitus Aapelin Siunatusta hulluudesta julkaistaan DVD:llä 26. helmikuuta. Vuonna 1975 valmistuneen kaksiosaisen televisioelokuvan päärooleissa nähdään Mikko Nousiainen, Toivo Tuomainen ja Martti Kuosmanen. Ylen tuottaman elokuvan DVD-levityksestä vastaa VLMedia.

Mollberg filmasi pari vuotta myöhemmin Aika hyvä ihmiseksi -elokuvansa pohjanaan kolme Aapelin kirjoittamaa romaania.

Mollbergin Sotaerakko-televisioelokuvan (1972) mahdollisesta DVD-julkaisusta ei vielä ole tietoa.

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).