Viikonloppu oli kotimaisten elokuvien

Vuonna 2011 kotimainen elokuva sai vain 1,2 miljoonaa katsojaa siitäkin huolimatta, että alkuvuodesta pyöri vielä edellisvuoden hittielokuvia ja uuden vuoden ensi-iltoja oli peräti 31. Vuosi 2012 alkoi kotimaisen elokuvan osalta lupaavasti, sillä vuoden ensimmäisenä viikonloppuna Taru Mäkelän ohjaama Varasto menestyi poikkeuksellisen hyvin.
30. joulukuuta ensi-iltansa saanut Varasto pyöri ensi-iltaviikonloppunaan noin 18 000 katsojalle, mutta seuraavan viikonlopun tulos oli lähes 26 000 katsojaa. Reilu nousu selittynee elokuvan saamilla hyvillä arvosteluilla, katsojien keskenään jakamilla positiivisilla palautteilla sekä uudenvuodenaaton jäämisestä edellisviikonloppuun.
Viime viikonlopun tulostaan kotimaisista elokuvista paransivat myös Sakari Kirjavaisen Hiljaisuus 1 774:stä 1 903:een ja Matti Grönbergin ja Pekka Karjalaisen ohjaama Herra Heinämäki ja Leijonatuuliviiri 5 504:stä 6 130:een katsojaan.
Vares menestyi, taas
Viime viikonlopun suurin yleisömenestys oli Anders Engströmin ohjaama Vares – Kaidan tien kulkijat, Reijo Mäen romaaneissaan luoman turkulaisetsivän kuudes valkokangasseikkailu. Antti Reini ja kumppanit houkuttelivat teattereihin vähän yli 35 000 katsojaa, joka on kuitenkin heikommin kuin tasan vuotta aiemmin teattereihin tulleen Vares – Pahan suudelman avaustulos. Engströmin ohjaaman Pahan suudelman näki ensi-iltaviikonloppunaan 39 439 katsojaa, mutta ensi-iltapäivä oli jo torstai, joten neljän päivän saldo kasvoi kaikkiaan 56 575:een katsojaan.
Lauri Törhösen ohjaamat Vares-filmit Huhtikuun tytöt ja Sukkanauhakäärme eivät olleet yhtä suuria menestyksiä. Huhtikuun tytöt sai ensi-iltansa pääsiäisviikonloppua edeltävänä keskiviikkona, pyörien 33 433 katsojalle, kun mukaan lasketaan myös viikonlopunjälkeinen maanantai. Sukkanauhakäärme pyöri kolmena ensimmäisenä esityspäivänään 18 791 katsojalle.
Engströmin tuoreen Vareksen seuraksi tänä vuonna teattereihin saapuvat myös Törhösen ohjaamat osat Uhkapelimerkki ja Pimeyden tango.
Seuraava suomalainen uutuuselokuva on perjantaina teattereihin saapuva, Mika Koskisen ohjaama Punaisen metsän hotelli -dokumenttielokuva. Tammikuussa teattereihin saapuvat vielä Petri Kotwican Virossa kuvattu Rat King, Samuli Valkaman Hulluna Saraan ja Katja Gauriloffin dokumenttifilmi Säilöttyjä unelmia.
Viikonlopun muita ensi-iltoja olivat Clint Eastwoodin J. Edgar -niminen filmi FBI-johtaja J. Edgar Hooverista, Paolo Sorrentinon ohjaama ja Sean Pennin tähdittämä This Must Be the Place ja Charles Martin Smithin 3D-perhe-elokuva Delfiinitarina. Eastwoodin filmiä esitettiin 26 salissa, Sorrentinon elokuvaa 11 kankaalla ja Smithin elokuvaa 14 valkokankaalla.
Viikonlopun katsotuimmat elokuvat
| Elokuva | Ohjaus | Katsojia viikonloppuna |
Katsojia yhteensä |
|
| 1. | Vares – Kaidan tien kulkijat |
Anders Engström | 35 043 | ensi-ilta |
| 2. | Sherlock Holmes: A Game of Shadows | Guy Ritchie | 26 159 | 146 611 |
| 3. | Varasto | Taru Mäkelä | 25 816 | 69 647 |
| 4. | Alvin ja pikkuoravat 3 | Mike Mitchell | 10 884 | 79 077 |
| 5. | The Girl with the Dragon Tattoo | David Fincher | 7 629 | 49 404 |
| 6. | Herra Heinämäki ja Leijonatuuliviiri | Matti Grönberg Pekka Karjalainen |
6 130 | 31 123 |
| 7. | J. Edgar | Clint Eastwood | 5 819 | ensi-ilta |
| 8. | New Year's Eve | Garry Marshall | 4 226 | 68 533 |
| 9. | My Week with Marilyn | Simon Curtis | 3 482 | 12 411 |
| 10. | 50/50 | Jonathan Levine | 2 161 | 7 823 |
| ... | ||||
| 11. | This Must Be the Place | Paolo Sorrentino | 2 102 | ensi-ilta |
| 12. | Hiljaisuus | Sakari Kirjavainen | 1 925 | 24 530 |
| 17. | Delfiinitarina (3D) | Charles Martin Smith | 1 183 | ensi-ilta |
Lähde: Suomen elokuvasäätiö
Haku
Ensi-illat
Perjantai 18.05.
Seuraavat kotimaiset:
13.07. Ja saapuu oikea yö
03.08. Miss Farkku-Suomi
17.08. Imaginaerum
Viikonlopun katsotuimmat
Suomen katsotuimmat elokuvat 11.–13.05.
| 1. | Dark Shadows |
|
| 2. | The Avengers (3D) |
|
| 3. | American Pie: Luokkakokous | |
| 4. | Iron Sky | |
| 5. | Nälkäpeli |
|
| 6. | Kovasikajuttu | |
| 7. | Lorax (3D) |
|
| 8. | Project X |
|
| 9. | Risto Räppääjä ja viileä Venla | |
| 10. | Koti eläintarhassa |
Lähde: SES / Filmikamari
Uutiset – kotimaa
- Tänään ensi-illassa Terence Daviesin Syvänsininen meri
- Allan Tuppurainen jatkaa Röllinä uudessa elokuvassa
- Pohjanmaa-aiheisten elokuvien sarja Orionissa
- Dark Shadows otti Suomen katsojatilastojen kärkipaikan
- Anssi Mänttäri Reikäreuna-festivaalien päävieraaksi
- Härmän ohjaajalta tulossa toinenkin epookkielokuva
- Eugen Schaumanin tarina tulossa valkokankaalle
- Aleksis Kivi ei kiinnosta nykypäivän elokuvantekijöitä
- Suomalainen elokuva 105-vuotias
- Tapio Piiraisen tuoreet Lumihiutalemuodostelma- ja Punainen nauha -televisioelokuvat kesäkuussa DVD:lle
- Putous-tähdet Hirviniemi, Nieminen ja Toivanen 21 tapaa pilata avioliitto -elokuvan päärooleihin
- Kovasikajuttu avasi 3 000 katsojalla – War of the Deadin avaustulos oli erittäin huono
- Mika Kaurismäen Tie pohjoiseen -elokuvasta julkaistiin traileri ja kuvia
- Jyri Kähösen Ja saapuu oikea yö -trilleri teattereihin jo heinäkuussa
- Vares-ohjaaja Anders Engström kehittelee uutta rikoselokuvaa
- The Avengers Suomen katsotuimmaksi, Iron Sky sinnittelee kolmossijalla
- Teuvo Tulion koko tuotanto esitetään kesällä YLE Teemalla
- Kovasikajuttu-dokumentti voitti tuomariston erikoispalkinnon Sveitsissä
- Aleksi Mäkelän Kaappari-elokuvasta tarjolla ensimmäinen kuva ja lisäinfoa – käsikirjoittaja vaihtui
- Anssi Mänttärin elokuvien tulevat DVD-julkaisut
- Puhdistus-elokuvan traileri julkaistiin
- Stobe Harjun Imaginaerum-elokuvan teaseri julkaistiin
- Ilta-Sanomien mainosfilmi palkinnoille Yhdysvalloissa
- Iron Sky jatkaa Suomen katsotuimpana
- Atlantic Film aloittaa kotimaisten elokuvien levityksen
Uutiset – ulkomaat
- The Avengers on tuottanut jo yli miljardin
- Suuret kansalliset aiheet kiinnostavat myös virolaisia – Viron katsotuimmat sikäläiset elokuvat 2002–2011
- Virolainen elokuva 100 vuotta – lyhyt johdatus Viron elokuvamarkkinoille
- The Avengers teki kaikkien aikojen parhaimman avaustuloksen Yhdysvalloissa
- Adam Sandlerin Oikeesti aikuiset -hittikomedia saa jatko-osan
Uutiset – sivusto
Nykytekijöiden suosikit
Nykyiset kotimaiset elokuvan-
tekijät listaavat suosikkejaan
vanhoista kotimaisista elokuvista.
| Aleksi Mäkelä | |
| Raimo O Niemi | |
| Rimbo Salomaa | |
| Petri Karra | |
| Pauli Pentti | |
| Lauri Nurkse | |
| Sakari Kirjavainen | |
| Timo Kahilainen | |
| Heikki Salo | |
| Oskari Sipola | |
| Maarit Lalli | |
| JP Siili |
Kotimaiset elokuvat TV:ssä

| 17.05. YLE Teema SIRPPI JA KITARA Marjaana Mykkänen, 1987 |
|
| 17.05. YLE TV1 YÖ ON PITKÄ Aarne Tarkas, 1952 |
|
| 18.05. YLE TV1 KUN TUOMI KUKKII Åke Lindman, 1962 |
|
| 21.05. YLE TV1 JUMALAN MYRSKY Valentin Vaala, 1940 |
|
| 22.05. YLE TV1 KERSANTILLEKO EMMA NAUROI Ilmari Unho, 1940 |
|
| 23.05. YLE TV1 KAIKKI RAKASTAVAT Valentin Vaala, 1935 |
|
| 24.05. YLE TV1 KUIN UNI JA VARJO Toivo Särkkä & Yrjö Norta, 1937 |
|
| 24.05. YLE TEEMA LAULU Janne Kuusi, Arto af Hällström, 1986 |
|
| 25.05. YLE TV1 MIEHEN KUNNIA Ilmari Unho, 1943 |
|
| 28.05. YLE TV1 KOMISARIO PALMUN EREHDYS Matti Kassila, 1960 |
|
| 07.06. YLE TV1 YLIJÄÄMÄNAINEN Roland af Hällström, 1951 |
|
| |
Lisää esitystietoja |
Orionin kotimaisia
Elokuvateatteri Orion
Eerikinkatu 15, Helsinki
| 16.05. klo 17:00 HÄRMÄSTÄ POIKIA KYMMENEN Ilmari Unho, 1950 |
|
| 19.05. klo 16:00 YHDEN YÖN HINTA Edvin Laine, 1952 |
|
| 19.05. klo 18:00 MIES, JOKA EI OSANNUT SANOA EI Risto Jarva, 1975 |
|
| 23.05. klo 17:00 VARAVENTTIILI Valentin Vaala, 1942 |
|
| 30.05. klo 17:00 YRJÄNÄN EMÄNNÄN SYNTI Edvin Laine, 1943 |
|
| 06.06. klo 17:00 LAKEUKSIEN LUKKO Matti Kassila, 1951 |
|
| 08.06. klo 19:00 POHJALAISIA Jalmari Lahdensuo, 1925 |
Uusimmat BD-arvostelut
David FincherTHE GIRL WITH THE DRAGON... Lue arvostelu |
Julie Anne RobinsonONE FOR THE MONEY Lue arvostelu |
Roman PolanskiCARNAGE Lue arvostelu |
Garry MarshallNEW YEAR'S EVE Lue arvostelu |
Sam PeckinpahRAUTARISTI Lue arvostelu |
Tanya WexlerHYSTERIA Lue arvostelu |
Daniel NettheimTHE HUNTER Lue arvostelu |
Antonio NegretTRANSIT Lue arvostelu |
Michael BrandtTHE DOUBLE Lue arvostelu |
Wolfgang MurnbergerMY BEST ENEMY Lue arvostelu |
Paul W.S. AndersonKOLME MUSKETTISOTURIA Lue arvostelu |
Oliver ParkerJOHNNY ENGLISH 2 Lue arvostelu |
Peter HowittJOHNNY ENGLISH Lue arvostelu |
Nicolas Winding RefnDRIVE Lue arvostelu |
Roger DonaldsonSEEKING JUSTICE Lue arvostelu |
Rob MinkoffFLYPAPER Lue arvostelu |
David DobkinTHE CHANGE-UP Lue arvostelu |
Joe JohnstonCAPTAIN AMERICA Lue arvostelu |
Jon FavreauCOWBOYS & ALIENS Lue arvostelu |
Uusimmat DVD-arvostelut
Josh ReedPRIMAL Lue arvostelu |
Mel BrooksKORKEUSKAMMO Lue arvostelu |
Mel BrooksPÄHKÄHULLUJEN PARATIISI Lue arvostelu |
Alan JohnsonOLLAKO VAI EIKÖ OLLA? Lue arvostelu |
Gene WilderSHERLOCK HOLMESIN VELI Lue arvostelu |
Jesse PeretzOUR IDIOT BROTHER Lue arvostelu |
Julian GilbeyYKSINÄINEN PAIKKA KUOLLA Lue arvostelu |
Bruce RobinsonWITHNAIL & I Lue arvostelu |
Richard J. LewisBARNEY'S VERSION Lue arvostelu |
Frank CapelloHE WAS A QUIET MAN Lue arvostelu |
Morgan SpurlockTHE GREATEST MOVIE EVER SOLD Lue arvostelu |
Charles ChaplinRITARI SINIPARTA Lue arvostelu |
Charles ChaplinPARRASVALOT Lue arvostelu |
Uusimmat kotimaisten elokuvien DVD-arvostelut
Anssi MänttäriANNI TAHTOO ÄIDIN Lue arvostelu |
Hannu KahakorpiONNELLINEN MIES Lue arvostelu |
Anssi MänttäriDirlandaa Lue arvostelu |
Ville SalminenYKS' TAVALLINEN VIRTANEN Lue arvostelu |
Jaakko PakkasvirtaULVOVA MYLLÄRI Lue arvostelu |
Jaakko PakkasvirtaJOULUKSI KOTIIN Lue arvostelu |
Risto JarvaMIES, JOKA EI OSANNUT... Lue arvostelu |
Veikko ItkonenMULLIN MALLIN Lue arvostelu |
Tapio PiirainenPOLIISIN POIKA Lue arvostelu |
Vili AuvinenPERTSA JA KILU Lue arvostelu |
Tuomas SummanenRISTO Lue arvostelu |
Matti IjäsKATSASTUS Lue arvostelu |
Hannu LeminenEN OLE KREIVITÄR Lue arvostelu |
Wilho IlmariNUMMISUUTARIT Lue arvostelu |
Teuvo TulioLEVOTON VERI Lue arvostelu |
Kotimaisen elokuvan katsojamäärä
Vuodelta 2012 kotimaisilla elokuvilla on
1 267 221
katsojaa


















































