X-Men: First Class (2011) [Blu-ray]

X-MEN: FIRST CLASS
Yhdysvallat 2011

Ohjaus: Matthew Vaughn
Käsikirjoitus: Matthew Vaughn, Jane Goldman, ym.
Tuotanto: Bryan Singer, Lauren Shuler Donner, ym.
Pääosissa: James McAvoy, Michael Fassbender, Kevin Bacon

2 tuntia 12 minuuttia

Ilman yliluonnollisia voimia supersankariksi nousevasta nuoresta pojasta kertoneen Kick-Ass-mestariteoksen ohjannut Matthew Vaughn ja hänen käsikirjoituskumppaninsa Jane Goldman saivat filmin menestyksen myötä laatia myös uuden X-Men-elokuvan Marvelin legendaarisesta ja elokuvamaailmassakin tuottoisaksi osoittautuneesta sarjakuvasta. Syntyi X-Men: First Class, jota voi Kick-Assin tavoin kutsua viihde-elokuvan mestariteokseksi, joka myös asettaa riman erittäin korkealle mahdolliselle jatko-osalle, jota elokuvan lopussa jo ehdotellaankin.

Bryan Singerin, Brett Ratnerin ja Gavin Hoodin X-Men-elokuvista poiketen Vaughnin filmi sijoittuu 1960-luvulle, aikaan ennen sarjan muiden elokuvien tapahtumia. Yli kaksituntinen elokuva kertoo siitä, kuinka mutantit löytävät tiensä yhteen ja taistelevat yhdessä entistä natsia, nykyistä mutanttihirviötä Shaw'ta (Kevin Bacon) vastaan estääkseen kolmannen maailmansodan syttymisen.

Shaw on ennestään tuttu Magnetolle (Michael Fassbender), joka pikkupoikana joutui äitinsä kanssa keskitysleirille, jonka sairaisiin tiedemiehiin Shaw lukeutui. Tietoisena Magneton yliluonnollisesta kyvystä liikuttaa rautaesineitä mielensä voimalla, Shaw päätti yrittää rohkaista poikaa esittelemään kykyjä. Tehostaakseen tätä hän tappoi Magneton äidin, jonka aikuiseksi kasvanut Magneto aikoo miehelle kostaa, vaikka se veisi omankin hengen.

Brittiläinen Charles Xavier (James McAvoy) puolestaan on jo pikkupoikana tutustunut Raveniin (Jennifer Lawrence). Xavierilla on kyky lukea ja hallita ihmisten ajatuksia, kun taas Raven pystyy muuttamaan ulkonäkönsä muistuttamaan ketä tahansa. Xavierin värvää CIA:n palvelukseen mutanttien olemassaolon todistanut agentti Moira (Rose Byrne), antaen sekä Xavierille että muutamille muille mutanteille mahdollisuuden koota lisää mutantteja yhteen ja auttamaan ihmiskuntaa.

Guy Ritchien elokuvien tuottajana uransa aloittaneen Vaughnin kyvyt hollywoodilaisen toimintaelokuvan ohjaajana ovat sieltä kaikkein parhaimmasta päästä. Hän pitää pitkäkestoisen elokuvan erinomaisesti hallussaan, kertoen tarinan pala palalta eikä paljastamalla kaikkia korttejaan heti kättelyssä. Käsikirjoitus ja ohjausjälki ovatkin elokuvan ehdotonta parhaimmistoa loistavien näyttelijävalintojen – erityisesti McAvoyn, Baconin ja Fassbenderin – kanssa, eikä pääosassa suinkaan ole päätön toiminta ja visuaalisilla tehosteilla leikittely. Toki tietokoneella luotua kuvastoa on elokuvan jokaisessa kuvassa, mutta se ei vie huomiota pois henkilöhahmoista ja tarinasta, vaan luo tarinan toteuttamiseen tarvittavat puitteet. Lisäksi toimintakohtaukset ovat harvinaisen selkeitä nykypäivän elokuvalle.

Onnistunutta kokonaisuutta täydentävät hauskat cameo-roolit ja elokuvan alkupuolella nähtävä natsirikollisten lahtaaminen, jossa Fassbender oli osallisena jo Kunniattomissa paskiaisissa. January Jones näyttelee Shaw'n kätyriä Roger Vadimin Barbarellan (1968) puvustuksen hengessä.

Täydellinenhän X-Men: First Class ei tietenkään ole. Päällimmäisenä huonoista puolista mainittakoon elokuvan lopussa nähtävä jatko-osan mainos, joka on tietysti tyypillistä Marvelin elokuville, mutta kuitenkin liian alleviivattu toteaminen katsojille, että elokuva on vain yksi keino tehdä rahaa.


LISÄMATERIAALI

Making of -dokumentteja suomenkielisin tekstin, elokuvassa vain vilahtaneiden mutanttien esittelyitä (leikattua materiaalia aikaisemmista X-Men-elokuvista), elokuva vain musiikin kanssa sekä poistettuja kohtauksia.


BLU-RAY-JULKAISU

Julkaisija:
FS Film
Tekstitys:
Suomi, norja, tanska, ruotsi, ym.
Ääni:
DTS-HD Master Audio 5.1
Kuva:
16:9 (2.35:1)
Levyjä:
2 (Blu-ray + Digital Copy -DVD)
Ikäraja:
13

 

Julkaistu myös DVD:llä.

Arvostelun kuvat ovat alkuperäisiä lehdistökuvia, eivät siis kuvankaappauksia BD:ltä.

 

Haku

Ensi-illat

Perjantai 18.05.

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:
13.07. Ja saapuu oikea yö
03.08. Miss Farkku-Suomi
17.08. Imaginaerum

Lisää kotimaisia ensi-iltoja

Viikonlopun katsotuimmat

Suomen katsotuimmat elokuvat 11.13.05.

1. Dark Shadows
2. The Avengers (3D)
3. American Pie: Luokkakokous
4. Iron Sky
5. Nälkäpeli
6. Kovasikajuttu
7. Lorax (3D)
8. Project X
9. Risto Räppääjä ja viileä Venla
10. Koti eläintarhassa

Lisätiedot katsojatilastosta

Lähde: SES / Filmikamari

Huhtikuun myydyimmät DVD:t

Uutiset – kotimaa

Nykytekijöiden suosikit

Nykyiset kotimaiset elokuvan-
tekijät listaavat suosikkejaan
vanhoista kotimaisista elokuvista.

Aleksi Mäkelä
Raimo O Niemi
Rimbo Salomaa
Petri Karra
Pauli Pentti
Lauri Nurkse
Sakari Kirjavainen
Timo Kahilainen
Heikki Salo
Oskari Sipola
Maarit Lalli
JP Siili

Kotimaiset elokuvat TV:ssä

17.05. YLE Teema
SIRPPI JA KITARA
Marjaana Mykkänen, 1987
17.05. YLE TV1
YÖ ON PITKÄ
Aarne Tarkas, 1952
18.05. YLE TV1
KUN TUOMI KUKKII
Åke Lindman, 1962
21.05. YLE TV1
JUMALAN MYRSKY
Valentin Vaala, 1940
22.05. YLE TV1
KERSANTILLEKO EMMA NAUROI
Ilmari Unho, 1940
23.05. YLE TV1
KAIKKI RAKASTAVAT
Valentin Vaala, 1935
24.05. YLE TV1
KUIN UNI JA VARJO
Toivo Särkkä & Yrjö Norta, 1937
24.05. YLE TEEMA
LAULU
Janne Kuusi, Arto af Hällström, 1986
25.05. YLE TV1
MIEHEN KUNNIA
Ilmari Unho, 1943
28.05. YLE TV1
KOMISARIO PALMUN EREHDYS
Matti Kassila, 1960
07.06. YLE TV1
YLIJÄÄMÄNAINEN
Roland af Hällström, 1951

Lisää esitystietoja

Orionin kotimaisia

Elokuvateatteri Orion
Eerikinkatu 15, Helsinki

16.05. klo 17:00
HÄRMÄSTÄ POIKIA KYMMENEN
Ilmari Unho, 1950
19.05. klo 16:00
YHDEN YÖN HINTA
Edvin Laine, 1952
19.05. klo 18:00
MIES, JOKA EI OSANNUT SANOA EI
Risto Jarva, 1975
23.05. klo 17:00
VARAVENTTIILI
Valentin Vaala, 1942
30.05. klo 17:00
YRJÄNÄN EMÄNNÄN SYNTI
Edvin Laine, 1943
06.06. klo 17:00
LAKEUKSIEN LUKKO
Matti Kassila, 1951
08.06. klo 19:00
POHJALAISIA
Jalmari Lahdensuo, 1925

 


Uusimmat BD-arvostelut

David Fincher
THE GIRL WITH THE DRAGON...
Lue arvostelu
Julie Anne Robinson
ONE FOR THE MONEY
Lue arvostelu
Roman Polanski
CARNAGE
Lue arvostelu
Garry Marshall
NEW YEAR'S EVE
Lue arvostelu
Sam Peckinpah
RAUTARISTI
Lue arvostelu
Tanya Wexler
HYSTERIA
Lue arvostelu
Daniel Nettheim
THE HUNTER
Lue arvostelu
Antonio Negret
TRANSIT
Lue arvostelu
Michael Brandt
THE DOUBLE
Lue arvostelu
Wolfgang Murnberger
MY BEST ENEMY
Lue arvostelu
Paul W.S. Anderson
KOLME MUSKETTISOTURIA
Lue arvostelu
Oliver Parker
JOHNNY ENGLISH 2
Lue arvostelu
Peter Howitt
JOHNNY ENGLISH
Lue arvostelu
Nicolas Winding Refn
DRIVE
Lue arvostelu
Roger Donaldson
SEEKING JUSTICE
Lue arvostelu
Rob Minkoff
FLYPAPER
Lue arvostelu
David Dobkin
THE CHANGE-UP
Lue arvostelu
Joe Johnston
CAPTAIN AMERICA
Lue arvostelu
Jon Favreau
COWBOYS & ALIENS
Lue arvostelu

Uusimmat DVD-arvostelut

Josh Reed
PRIMAL
Lue arvostelu
Mel Brooks
KORKEUSKAMMO
Lue arvostelu
Mel Brooks
PÄHKÄHULLUJEN PARATIISI
Lue arvostelu
Alan Johnson
OLLAKO VAI EIKÖ OLLA?
Lue arvostelu
Gene Wilder
SHERLOCK HOLMESIN VELI
Lue arvostelu
Jesse Peretz
OUR IDIOT BROTHER
Lue arvostelu
Julian Gilbey
YKSINÄINEN PAIKKA KUOLLA
Lue arvostelu
Bruce Robinson
WITHNAIL & I
Lue arvostelu
Richard J. Lewis
BARNEY'S VERSION
Lue arvostelu
Frank Capello
HE WAS A QUIET MAN
Lue arvostelu
Morgan Spurlock
THE GREATEST MOVIE EVER SOLD
Lue arvostelu
Charles Chaplin
RITARI SINIPARTA
Lue arvostelu
Charles Chaplin
PARRASVALOT
Lue arvostelu

Uusimmat kotimaisten elokuvien DVD-arvostelut

Anssi Mänttäri
ANNI TAHTOO ÄIDIN
Lue arvostelu
Hannu Kahakorpi
ONNELLINEN MIES
Lue arvostelu
Anssi Mänttäri
Dirlandaa
Lue arvostelu
Ville Salminen
YKS' TAVALLINEN VIRTANEN
Lue arvostelu
Jaakko Pakkasvirta
ULVOVA MYLLÄRI
Lue arvostelu
Jaakko Pakkasvirta
JOULUKSI KOTIIN
Lue arvostelu
Risto Jarva
MIES, JOKA EI OSANNUT...
Lue arvostelu
Veikko Itkonen
MULLIN MALLIN
Lue arvostelu
Tapio Piirainen
POLIISIN POIKA
Lue arvostelu
Vili Auvinen
PERTSA JA KILU
Lue arvostelu
Tuomas Summanen
RISTO
Lue arvostelu
Matti Ijäs
KATSASTUS
Lue arvostelu
Hannu Leminen
EN OLE KREIVITÄR
Lue arvostelu
Wilho Ilmari
NUMMISUUTARIT
Lue arvostelu
Teuvo Tulio
LEVOTON VERI
Lue arvostelu

Kotimaisen elokuvan katsojamäärä

Vuodelta 2012 kotimaisilla elokuvilla on
1 267 221
katsojaa

Mainokset