Suotorpan tyttö (1940)

SUOTORPAN TYTTÖ
Suomi 1940
Ohjaus: Toivo Särkkä
Käsikirjoitus: Toivo Särkkä
Tuotanto: T. J. Särkkä / Oy Suomen Filmiteollisuus
Pääosissa: Regina Linnanheimo, Tauno Palo
1 tunti 6 minuuttia
Toivo Särkän vuonna 1940 ohjaama, käsikirjoittama ja tuottama Suotorpan tyttö perustuu ruotsalaisen Selma Lagerlöfin (1858–1940) romaaniin Tösen från Stormyrtorpet, josta tehtiin kaikkiaan kuusi filmatisointia, mm. vuonna 1917 Victor Sjöströmin ja vuonna 1935 Douglas Sirkin ohjaamana.
Huolimatta filminsä alle 70-minuuttisesta kestosta, ei Särkkä ole saanut elokuvaansa juurikaan sisältöä. 1900-luvun alkupuolelle sijoittuvassa tarinassa erään maaseutukylän puhtoinen arki on tahraantunut, kun Suotorpan Helgaksi kutsuttu nuori nainen (Regina Linnanheimo) on tehnyt syntiä ja saanut aviottoman lapsen erään tilallisen (Joel Rinne) kanssa. Elatusapuasiaa käsitellään käräjillä, mutta lapsen isä ei aio tunnustaa isyyttään ja on valmis tekemään väärän valan, jonka estääkseen Helga vetää kanteen pois.
Helgan maine rehellisenä ihmisenä palautuu kylän ihmisten keskuudessa, mutta ei suurtilallisten ainoana, hemmoteltuna tyttärenä kasvaneen Hildurin (Ester Toivonen) silmissä. Käräjien jälkeen Helga on saanut paikan Lehtolan Maurin (Tauno Palo) tilan piikana, josta Maurin tuleva vaimo Hildur aikoo Helgan häätää. Ennen häitä Mauri joutuu itsekin osalliseksi skandaaliin, kun hänen epäillään humalapäissään tappaneen miehen. Tragedia tuo esiin ihmisten todelliset luonteet.
Roolituksessa Särkkä on noudattanut tuttua kaavaansa. Elegantin, mutta kylmän ja tunneköyhän vaimoehdokkaan rooliin on palkattu Miss Eurooppana tunnetuksi tullut Ester Toivonen, kun taas hienona suomalaisena naisena nähdään vaaleatukkainen, köyhä tyttö, joka toivoisi vain rakkautta ja maailmanrauhaa. Ehkä Särkän mielestä Toivosen rinnalla Linnanheimo hävisi kauneudessa, mutta mielipiteessään hän olisi ollut ainoa. Toivonen kyllä replikoi varsin luontevasti, vaikka ei sen suurempia näyttelijälahjoja omannutkaan; hänen tehtävänsä oli olla kaunis ja etäinen, joka häneltä onnistui helposti juuri näistä mainituista syistä.
Ajalle ja tuolloiselle tyylilleen uskollisesti Särkkä on antanut näyttelijöilleen teatraalisia repliikkejä, joita Tauno Palo kumppaneineen yrittää parhaansa mukaan tulkita. Linnanheimo puolestaan katselee jatkuvasti ohi vastanäyttelijöidensä silmien, jonka ilmeisesti pitäisi kuvata sitä kuinka hänen roolihahmonsa puhuessaan näkee kaiken mielikuvituksessaan menevän kuten on suunniteltu ja puhuttu. Suotorpan Helga on Linnanheimon myöhempiin rooleihin nähden hänelle ominainen, olihan hän Teuvo Tulionkin elokuvissa nainen, joka on iloinen vain joutuessaan kärsimään.
Miss Eurooppa -kilpailun voittaneen Ester Toivosen roolihenkilö on jälleen elegantin, mutta kylmän ja tunneköyhän vaimoehdokkaan roolissa. Ehkä Särkän mielestä Toivosen rinnalla Linnanheimo hävisi kauneudessa, vaikka todellisuus oli kaukana siitä. Toivonen kyllä replikoi varsin luontevasti, luontevammin kuin Tauno Palo.
Kuvalliselta toteutukseltaan Marius Raichin kuvaama filmi on varsin pätevä ja kuvallinen jatkuvuus onnistunutta. Kokonaan kirkkaassa päinvalossa tapahtuva filmi hyödyntää runsaasti ulkokuvia, joka tuo sisältököyhään ja kömpelösti replikoituun filmiin raikkaan tuulahduksen. Erityisen hyvin on onnistuttu elokuvan lavastuksessa.
Mainittakoon vielä, että Suotorpan tyttö sai elokuvateattereissa reilut 693 000 katsojaa. ![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
LISÄMATERIAALI
Ei lisämateriaalia.
DVD-JULKAISU
| Julkaisija: |
Finnkino |
|
| Tekstitys: |
Ei tekstitystä |
|
| Ääni: |
Mono |
|
| Kuva: |
4:3 |
|
| Levyjä: |
1 |
|
| Ikäraja: |
3 |
Julkaistu DVD:llä vain osana Tauno Palo 100 vuotta -kokoelman seitsemättä osaa.
Haku
Ensi-illat
Perjantai 18.05.
Seuraavat kotimaiset:
13.07. Ja saapuu oikea yö
03.08. Miss Farkku-Suomi
17.08. Imaginaerum
Viikonlopun katsotuimmat
Suomen katsotuimmat elokuvat 11.–13.05.
| 1. | Dark Shadows |
|
| 2. | The Avengers (3D) |
|
| 3. | American Pie: Luokkakokous | |
| 4. | Iron Sky | |
| 5. | Nälkäpeli |
|
| 6. | Kovasikajuttu | |
| 7. | Lorax (3D) |
|
| 8. | Project X |
|
| 9. | Risto Räppääjä ja viileä Venla | |
| 10. | Koti eläintarhassa |
Lähde: SES / Filmikamari
Uutiset – kotimaa
- Tänään ensi-illassa Terence Daviesin Syvänsininen meri
- Allan Tuppurainen jatkaa Röllinä uudessa elokuvassa
- Pohjanmaa-aiheisten elokuvien sarja Orionissa
- Dark Shadows otti Suomen katsojatilastojen kärkipaikan
- Anssi Mänttäri Reikäreuna-festivaalien päävieraaksi
- Härmän ohjaajalta tulossa toinenkin epookkielokuva
- Eugen Schaumanin tarina tulossa valkokankaalle
- Aleksis Kivi ei kiinnosta nykypäivän elokuvantekijöitä
- Suomalainen elokuva 105-vuotias
- Tapio Piiraisen tuoreet Lumihiutalemuodostelma- ja Punainen nauha -televisioelokuvat kesäkuussa DVD:lle
- Putous-tähdet Hirviniemi, Nieminen ja Toivanen 21 tapaa pilata avioliitto -elokuvan päärooleihin
- Kovasikajuttu avasi 3 000 katsojalla – War of the Deadin avaustulos oli erittäin huono
- Mika Kaurismäen Tie pohjoiseen -elokuvasta julkaistiin traileri ja kuvia
- Jyri Kähösen Ja saapuu oikea yö -trilleri teattereihin jo heinäkuussa
- Vares-ohjaaja Anders Engström kehittelee uutta rikoselokuvaa
- The Avengers Suomen katsotuimmaksi, Iron Sky sinnittelee kolmossijalla
- Teuvo Tulion koko tuotanto esitetään kesällä YLE Teemalla
- Kovasikajuttu-dokumentti voitti tuomariston erikoispalkinnon Sveitsissä
- Aleksi Mäkelän Kaappari-elokuvasta tarjolla ensimmäinen kuva ja lisäinfoa – käsikirjoittaja vaihtui
- Anssi Mänttärin elokuvien tulevat DVD-julkaisut
- Puhdistus-elokuvan traileri julkaistiin
- Stobe Harjun Imaginaerum-elokuvan teaseri julkaistiin
- Ilta-Sanomien mainosfilmi palkinnoille Yhdysvalloissa
- Iron Sky jatkaa Suomen katsotuimpana
- Atlantic Film aloittaa kotimaisten elokuvien levityksen
Uutiset – ulkomaat
- The Avengers on tuottanut jo yli miljardin
- Suuret kansalliset aiheet kiinnostavat myös virolaisia – Viron katsotuimmat sikäläiset elokuvat 2002–2011
- Virolainen elokuva 100 vuotta – lyhyt johdatus Viron elokuvamarkkinoille
- The Avengers teki kaikkien aikojen parhaimman avaustuloksen Yhdysvalloissa
- Adam Sandlerin Oikeesti aikuiset -hittikomedia saa jatko-osan
Uutiset – sivusto
Nykytekijöiden suosikit
Nykyiset kotimaiset elokuvan-
tekijät listaavat suosikkejaan
vanhoista kotimaisista elokuvista.
| Aleksi Mäkelä | |
| Raimo O Niemi | |
| Rimbo Salomaa | |
| Petri Karra | |
| Pauli Pentti | |
| Lauri Nurkse | |
| Sakari Kirjavainen | |
| Timo Kahilainen | |
| Heikki Salo | |
| Oskari Sipola | |
| Maarit Lalli | |
| JP Siili |
Kotimaiset elokuvat TV:ssä

| 17.05. YLE Teema SIRPPI JA KITARA Marjaana Mykkänen, 1987 |
|
| 17.05. YLE TV1 YÖ ON PITKÄ Aarne Tarkas, 1952 |
|
| 18.05. YLE TV1 KUN TUOMI KUKKII Åke Lindman, 1962 |
|
| 21.05. YLE TV1 JUMALAN MYRSKY Valentin Vaala, 1940 |
|
| 22.05. YLE TV1 KERSANTILLEKO EMMA NAUROI Ilmari Unho, 1940 |
|
| 23.05. YLE TV1 KAIKKI RAKASTAVAT Valentin Vaala, 1935 |
|
| 24.05. YLE TV1 KUIN UNI JA VARJO Toivo Särkkä & Yrjö Norta, 1937 |
|
| 24.05. YLE TEEMA LAULU Janne Kuusi, Arto af Hällström, 1986 |
|
| 25.05. YLE TV1 MIEHEN KUNNIA Ilmari Unho, 1943 |
|
| 28.05. YLE TV1 KOMISARIO PALMUN EREHDYS Matti Kassila, 1960 |
|
| 07.06. YLE TV1 YLIJÄÄMÄNAINEN Roland af Hällström, 1951 |
|
| |
Lisää esitystietoja |
Orionin kotimaisia
Elokuvateatteri Orion
Eerikinkatu 15, Helsinki
| 16.05. klo 17:00 HÄRMÄSTÄ POIKIA KYMMENEN Ilmari Unho, 1950 |
|
| 19.05. klo 16:00 YHDEN YÖN HINTA Edvin Laine, 1952 |
|
| 19.05. klo 18:00 MIES, JOKA EI OSANNUT SANOA EI Risto Jarva, 1975 |
|
| 23.05. klo 17:00 VARAVENTTIILI Valentin Vaala, 1942 |
|
| 30.05. klo 17:00 YRJÄNÄN EMÄNNÄN SYNTI Edvin Laine, 1943 |
|
| 06.06. klo 17:00 LAKEUKSIEN LUKKO Matti Kassila, 1951 |
|
| 08.06. klo 19:00 POHJALAISIA Jalmari Lahdensuo, 1925 |
Uusimmat BD-arvostelut
David FincherTHE GIRL WITH THE DRAGON... Lue arvostelu |
Julie Anne RobinsonONE FOR THE MONEY Lue arvostelu |
Roman PolanskiCARNAGE Lue arvostelu |
Garry MarshallNEW YEAR'S EVE Lue arvostelu |
Sam PeckinpahRAUTARISTI Lue arvostelu |
Tanya WexlerHYSTERIA Lue arvostelu |
Daniel NettheimTHE HUNTER Lue arvostelu |
Antonio NegretTRANSIT Lue arvostelu |
Michael BrandtTHE DOUBLE Lue arvostelu |
Wolfgang MurnbergerMY BEST ENEMY Lue arvostelu |
Paul W.S. AndersonKOLME MUSKETTISOTURIA Lue arvostelu |
Oliver ParkerJOHNNY ENGLISH 2 Lue arvostelu |
Peter HowittJOHNNY ENGLISH Lue arvostelu |
Nicolas Winding RefnDRIVE Lue arvostelu |
Roger DonaldsonSEEKING JUSTICE Lue arvostelu |
Rob MinkoffFLYPAPER Lue arvostelu |
David DobkinTHE CHANGE-UP Lue arvostelu |
Joe JohnstonCAPTAIN AMERICA Lue arvostelu |
Jon FavreauCOWBOYS & ALIENS Lue arvostelu |
Uusimmat DVD-arvostelut
Josh ReedPRIMAL Lue arvostelu |
Mel BrooksKORKEUSKAMMO Lue arvostelu |
Mel BrooksPÄHKÄHULLUJEN PARATIISI Lue arvostelu |
Alan JohnsonOLLAKO VAI EIKÖ OLLA? Lue arvostelu |
Gene WilderSHERLOCK HOLMESIN VELI Lue arvostelu |
Jesse PeretzOUR IDIOT BROTHER Lue arvostelu |
Julian GilbeyYKSINÄINEN PAIKKA KUOLLA Lue arvostelu |
Bruce RobinsonWITHNAIL & I Lue arvostelu |
Richard J. LewisBARNEY'S VERSION Lue arvostelu |
Frank CapelloHE WAS A QUIET MAN Lue arvostelu |
Morgan SpurlockTHE GREATEST MOVIE EVER SOLD Lue arvostelu |
Charles ChaplinRITARI SINIPARTA Lue arvostelu |
Charles ChaplinPARRASVALOT Lue arvostelu |
Uusimmat kotimaisten elokuvien DVD-arvostelut
Anssi MänttäriANNI TAHTOO ÄIDIN Lue arvostelu |
Hannu KahakorpiONNELLINEN MIES Lue arvostelu |
Anssi MänttäriDirlandaa Lue arvostelu |
Ville SalminenYKS' TAVALLINEN VIRTANEN Lue arvostelu |
Jaakko PakkasvirtaULVOVA MYLLÄRI Lue arvostelu |
Jaakko PakkasvirtaJOULUKSI KOTIIN Lue arvostelu |
Risto JarvaMIES, JOKA EI OSANNUT... Lue arvostelu |
Veikko ItkonenMULLIN MALLIN Lue arvostelu |
Tapio PiirainenPOLIISIN POIKA Lue arvostelu |
Vili AuvinenPERTSA JA KILU Lue arvostelu |
Tuomas SummanenRISTO Lue arvostelu |
Matti IjäsKATSASTUS Lue arvostelu |
Hannu LeminenEN OLE KREIVITÄR Lue arvostelu |
Wilho IlmariNUMMISUUTARIT Lue arvostelu |
Teuvo TulioLEVOTON VERI Lue arvostelu |
Kotimaisen elokuvan katsojamäärä
Vuodelta 2012 kotimaisilla elokuvilla on
1 267 221
katsojaa




















































