Kuriton sukupolvi (1957)

KURITON SUKUPOLVI
Suomi 1957

Ohjaus: Matti Kassila
Käsikirjoitus: Juha Nevalainen
Tuotanto: Mauno Mäkelä / Fennada-FIlmi
Pääosissa: Tauno Palo, Irma Seikkula, Matti Ranin

1 tunti 29 minuuttia

Fennada-Filmille siirryttyään Matti Kassila ohjasi kaksi näytelmäfilmatisointia, Kurittoman sukupolven ja Syntipukin, jotka oli filmattu kertaalleen jo aikaisemmin. Samana vuonna valmistuneista elokuvista Kuriton sukupolvi perustui Mika Waltarin tekstiin, jonka uudelleen valkokankaalle sovitti Tuntematoman sotilas -käsikirjoittaja Juha Nevalainen ja slangirepliikit muokkasi Kassilan Radio tekee murron- ja Radio tulee hulluksi -elokuvien naistähti Ritva Arvelo.

Poikkeuksellisesti Kassilalle, Kuriton sukupolvi on hyvin epätasainen elokuva. Filmi alkaa ontuen kuvatessaan Pellen (Matti Ranin) osanottoa Salpausselän mäkihyppykilpailuun, jonka hän voittaa. Tämän jälkeen siirrytään kuvaamaan Pellen, hänen veljensä Kalin (Jussi Jurkka) ja sisarensa Japin (Maija Karhi) elämää vanhassa kivitalossa yhdessä nuoruusvuosien perään kaihoavan hupsun äitin (Irma Seikkula) ja vieläkin hupsumman, kömpelön tiedemiesisän Reinholdin (Tauno Palo) kanssa. Pian nuoriso ryhtyy juhlimaan yhdessä ystäviensä Löpön (Maikki Länsiö), Husun (Leo Jokela) ja Marjan (Kaija Siikala) kanssa, improvisoiden erään rock-kappaleen käyttäen ”soittimina” talota löytyneitä esineitä. Sinällään hauskan kohtauksen pilaa tuon rock-sävelmän tuskastuttavan huono sanoitus, joka koostuu sanoista ”rock, baby, wait a minute”.

Jo alussa käy selväksi, että nuorten rooleihin valitut Ranin, Jokela ja Jurkka ovat niihin aivan liian vanhoja, mutta toisaalta he sopivat tehtäviinsä erinomaisesti. Olihan Ranin aina elokuvarooleissaan pieni poika aikuisen miehen ruumiissa. Kuitenkin juuri nämä nuorten osat on elokuvan heikoiten kirjoitettuja ja samalla huonointa antia, mutta ennen kuin niihin ehtii sen pahemmin hermostua, astuu kuvaan Tauno Palon Reinhold.

Reinhold on erittäin säälittävä mies. Harmaantunut vaari, joka on omistanut elämänsä tieteelle ja hajamielisenä, syrjäänvetäytyvänä miehenä joutunut vaimonsa ja lastensa pilkan kohteeksi. Tehtyään uransa suurimman keksinnön, hän haluaa sitä hieman juhlistaa, mutta nekin aikeet pilataan. Onneksi kuitenkin Pellen uusi ”sussu”, Marja, ryhtyy säälimään vanhaa miestä ja alkaa viettämään aikaa hänen kanssaan. Reinhold tajuaa elämänsä menneen pieleen, mitä tulee ihmissuhteisiin ja huomaa myös olleensa huono isä. Kun nahjus muuttuu jälleen mieheksi, tulee perheeseen uusi kuri. Välttämättä kuitenkaan perheen nuorimmaiset eivät ole niitä ainoita kurittoman sukupolven edustajia.

Talvisaikaan kuvatun elokuvan ehdoton tähti on Tauno Palo, joka tekee ehkä uransa hienoimman roolin. Osa voisi sanoa, että se on liian helppo rooli, sillä kyseessä on vain syrjäänvetäytyvän, kömpelön tiedemiehen osa, mutta siitäkin Palo tekee mitä inhimillisimmän ja rakastettavamman. Kaiken lisäksi Palo on erittäin hauska, tehden hahmonsa koomisesta puolesta puhe- ja naurutyyliä möyten hyvin samanlaisen kuin Kassilan ohjaamassa Hilmanpäivissä kolmisen vuotta aikaisemmin.

Kun Kassila ryhtyy kuvaamaan Palon henkilöhahmon edesottamuksia, muuttuu filmi juuri niin vangitsevaksi kuin mihin jokaisen elokuvan pitäisi pystyä. Elokuvan ansioihin on luettava myös nokkela replikointi sekä idea tehdä kamerasta ympäristön tapahtuviin reagoiva: kun alussa kuullaan äitimuorin kiljahdus, kamera säikähtää; kun mennään ryypiskelemään, kamerakin juopuu, kunnes filmi menee poikki. Mukaan on laitettu myös eräänlaista itseironiaa, kun Jussi Jurkan näyttelemä Kali toteaa eräälle tytöistä, ettei tämä tunne muita tähtiä kuin Tauno Palon, johon tyttö puolestaan vastaa tuntevansa myös Jussi Jurkankin. Myös viinaanmenevää reportteria erinomaisesti näyttelevä Toivo Mäkelä saa oman osansa, kun Reinholdin vaimoa näyttelevä Irma Seikkula toteaa reportterille olevansa niin ylpeä miehensä saavutuksista; todellisuudessahan Seikkula ja Mäkelä olivat aviopari.

Valkokangasdebyyttinsä tekevä Kaija Siikala on ollut erinomainen valinta viattoman tyttölapsen rooliin, jonka nähtyään olisi toivonut hänen uransa jatkuneen, mutta toisin kävi: sittemmin hän on näytellyt valkokankaalla vain kerran.

Kuten todettua, Kuriton sukupolvi on epätasainen elokuva, mutta sen hyvät puolet saavat unohtamaan filmin alkupuolen heikkoudet.

LISÄMATERIAALI

Elokuvan esittely Peter von Baghin toimesta, Matti Kassilan isännöimä dokumentti muutamista elokuvistaan (30 min) sekä kaksi Fennada-Filmin lyhytelokuvaa, Robert Balserin Alkoholi ihmisruumiissa (1960, 15 min) ja Esko Töyrin Paksu juttu (1961, 9 min).

DVD-JULKAISU