Nuoruus sumussa (1946)

NUORUUS SUMUSSA
Suomi 1946

Ohjaus: Toivo Särkkä
Käsikirjoitus: Toini Aaltonen
Tuotanto: T. J. Särkkä / Oy Suomen Filmiteollisuus
Pääosissa: Leif Wager, Topi Ruuth, Hannes Häyrinen

1 tunti 51 minuuttia

Sodan loputtua palasivat nuoret miehet takaisin koteihinsa vain huomatakseen, ettei työtä tahdo löytää millään. Oliko syynä se, että tehtaat ja liikkeet olivat oppineet tulemaan toimeen vähemmällä henkilökunnalla vai mikä, on lopputuloksena kuitenkin ahdinkoa ja taipumus ryhtyä rikolliseksi. Näin ainakin Toivo Särkän elokuvassa Nuoruus sumussa.

Elokuva alkaa sodan päättymishetkellä, jolloin vielä yksi nuori suomalaissotilas saa surmansa. Hänen rintamatoverinsa Alf (Leif Wager), Vilho (Topi Ruuth) ja Hannes (Hannes Häyrinen) päättävät käydä kertomassa asiasta ystävänsä leskelle, Mirjamille (Kirsti Hurme). Mirjam ei kuitenkaan välitä miehensä kohtalosta tippaakaan, onhan hän tämän ollessa rintamallakin myynyt itseään muille miehille. Tästä tietämätön Alf rakastuu Mirjamiin.

Vilho puolestaan rakastuu tavoiteltuun hienostonaiseen (Assi Nortia), joka käy usein Vilhon äidin (Enni Rekola) pitämässä yökerhossa, jossa viinan lisäksi tarjoillaan myös naisia. Yökerhossa Vilho ajautuu äitinsä ystävien (Ville Salminen ja Uuno Laakso) huonoon seuraan, ja ryhtyy rikolliseksi, kun rehellistä työtä ei ole saatavilla. Työttömyyttä suree myös Hannes, joka kahden sisarensa ja äitinsä kanssa köyhissä oloissa asustelevana yrittää saada minkä tahansa työpaikan.

Alfilla ei kotiolojen ansiosta rahan suhteen ongelmia ole, mutta kiireiset vanhemmat eivät jaksa kiinnostua poikansa murheista. Vilhon äiti puolestaan on äidin irvikuva, siinä missä Hanneksen äiti on lapsiaan rakastava, kunnon ihminen. Kotona saatu kohtelu ajaa Alfin ja erityisesti Vilhon huonoille teille, joka voi johtaa ennenaikaiseen hautaan – tai visiittiin sukupuolitautiosastolla.

Elokuvakriitikko Toini Aaltosen käsikirjoittama elokuva on Särkän käsissä muuttunut naurettavan lapselliseksi ja saarnaavaksi, jonka maailmankuvaa väännetään rautalangasta ja alleviivataan. Huonosta dramatisoinnista huolimatta lupaavasti alkava elokuva kulkee ennalta-arvattavia polkuja pitkin kohti välttämätöntä surullista, mutta samanaikaisesti toiveikasta loppua. Matkalla sattuu ja tapahtuu, mutta oikeastaan mistään ei osata kunnolla kertoa. Kaikista näistä puutteistaan ja huonoista puolistaan huolimatta tästä elokuvasta huomaa pitävänsä. Ehkä juuri osittain siksi, koska se on maailmankuvaltaan niin naiivi, että siihen tahtoisi uskoa.

Elokuvan parasta antia ovat sen näyttelijät – jotka kaikki tekevät parhaansa huonosti kirjoitetuissa rooleissaan – ja elokuvallinen toteutus. Armas Hirvosen kuvaus on komeaa katseltavaa, kameran eläessä ja valaistuksen hyödyntäessä varjoja kuin film noir -elokuvissa konsanaan. Myös Harry Bergström on onnistunut työssään elokuvan musiikin säveltäjänä.

LISÄMATERIAALI

Ei lisämateriaalia.

DVD-JULKAISU