Hornankoski (1949)

HORNANKOSKI
Suomi 1949

Ohjaus: Teuvo Tulio
Käsikirjoitus: Jussi Talvi
Tuotanto: Yrjö Rannikko, Yrjö Norta / Fenno-Filmi Oy
Pääosissa: Regina Linnanheimo, William Markus, Åke Lindman

1 tunti 41 minuuttia

Hornankosken viimeiset kuvat ovat niin kauniita, etteivät ne voi olla peräisin kenenkään muun ohjaajan elokuvasta kuin Teuvo Tulion. Koko filmi on selkeää Tuliota alusta loppuun saakka niin tarinan, näyttelijäsuoritusten, valaisun, lavastuksen, äänisuunnittelun, musiikin kuin kerronnankin osalta. Siitä huolimatta Tulio teki erikoisen valinnan: hän antoi suomenkielisen version ohjaajakrediitin apulaisohjaaja Roland af Hällströmille ja otti ohjauskrediitin vain ruotsinkielisestä versiosta. Syytä tähän voi vain arvailla; oliko kyseessä peräti yritys kokeilla, mitä mieltä Tuliota vihanneet kriitikot olisivat elokuvasta, jos sen ohjaaja olisi tuliomaiset Houkutuslintu- ja Läpi usvan -elokuvat ohjannut af Hällström. Jos oli, niin pieleen meni, sillä Tulio oli liian omaperäinen.

Johannes Linnankosken Taistelu Heikkilän talosta -novelli muuttui Tulion käsissä Regina Linnanheimon tähdittämäksi elokuvaksi vuonna 1936 ja uudenlaisena variaationa vuonna 1947, nyt nimellä Intohimon vallassa. Kolmas tulkinta on Hornankoski, jossa on tarinan merkittävän yhtäläisyyden lisäksi lähes identtisiä kohtauksia Intohimon vallassa -filmin kanssa, vaikka se ei aivan samaa tarinaa kerrokaan.

Linnanheimo näyttelee nyt siis kolmannen kerran tuon rakkauden uhrin roolin. Hän on Leea, joka rakastuu Yli-Koskelan suurtilan isäntään Artturiin (Åke Lindman), joka on hyvin kömpelö yrittäessään ilmaista tunteitaan tyttöä kohtaan ja siinä epäonnistuukin, vaikka naimisiinmenosta on jo alustavaa puhetta. Kun Artturin tuhlaajapoikaveli Armas (William Markus) rintakarvoineen palaa tukkijätkän savotasta takaisin kotiin veljensä ja fyysisesti sairaan, mutta henkisesti raudanlujan, työtä vaativan ja vain sitä kunnioittavan äitinsä luo. Leea rakastuu Armakseen ja tulee raskaaksi. Tässä vaiheessa heidän rakkautensa on kuitenkin jo paljastunut Artturille.

Artturi pääsee onnekkaan sattuman kautta eroon veljestään, tämä kun luulee tappaneensa miehen, jonka kanssa hän tappeli korttipelin tiimoilta. Artturi kuitenkin tietää asian todellisen laidan, mutta neuvoo veljeään pakenemaan, jos ”ruumis” löydetään koskesta – tuosta kuohuavasta ja pelottavasta Hornankoskesta, joka erottaa Yli-Koskelan talon päärakennuksen sen pelloista ja navetasta. Matka niiden välillä on taitettava huteran ja pienen riippusillan kautta. Tässä ei tietenkään ole mitään järkeä, mutta komealta ja unenomaiseltahan se elokuvassa näyttää.

Puhdasta tuliomaista kolmiodraamaa suurin tuntein ja suurin elein on siis luvassa koko rahan edestä. Intohimon vallassa -filmin nähneelle tarina on aivan liian tuttu, vaikka niissä onkin eroavaisuuksia, esimerkiksi sen suhteen, etteivät aikaisemman filmin kilpakosijat olleet veljeksiä kuten tässä filmissä. Tulio käyttää jälleen runsaasti aikaisempien elokuviensa ja myös lyhyen tanssilatopätkän Nyrki Tapiovaaran Miehen tiestä, häpeilemättä. Ikävä kyllä nämä ovat yksi syy siihen, miksei elokuvan tyyli pysy yhtenäisenä alusta loppuun saakka. Koko elokuva on kuitenkin visuaalisen neron työtä, vaikka se onkin huolimattomasti ja erittäin huonoilta näyttävien taustafondien eli taustamaalausten edessä kuvattu. Mikäli filmi olisi ollut koko ajan samannäköinen kuin lopussa, rohkenen väittää, että filmi nauttisi tänä päivänä ainakin pienestä maineesta myös kansainvälisesti. Nimittäin siinä missä tarina saattaa kielimuurin takia jäädä ymmärtämättä, on visuaalisuus universaalia. Eipä sillä, etteikö myös tarina olisi universaali, jos vain kielimuurista päästäisiin yli. Ei ole perin harvinaista, että veljekset pitävät samasta naisesta. Vielä tavallisempaa on, että samasta naisesta kilpailee useampikin eri mies.

Uransa ensimmäisessä valkokangasroolissa nähtävä Lindman on virtuoosimainen ja tekee heti aluksi yhden pitkän ja hienon uransa parhaimmista rooleista. Yllättävän etevä on myöskin sittemmin Lindmanin tavoin elokuvaohjaajaksi ryhtynyt William Markus, joka muissa filmirooleissaan muistutti lähinnä puupökkelöä. Nyt Lindman ja Markus varastavat show’n Linnanheimolta, joka on tosin tietysti myös hyvässä iskussa.

Käsikirjoituksensa puolesta Hornankoski kantaa alusta loppuun saakka, paremmin kuin moni muu Tulion filmi. Ainoa, mikä siitä lopulta jää puuttumaan on se, että Tulio olisi voinut tehdä tyyliltään eheän elokuvan. Nyt se on audiovisuaalisesti kollaasi toinen toistaan upeampia kuvia, mutta jotka eivät kuitenkaan tahdo sopia yhteen. Silti se on suuri elokuva.

LISÄMATERIAALI

Tulion esittely, elokuvan esittely kriitikko Esko Rautakorven toimesta, ruotsinkielinen rinnakkaisversio Forsfararna sekä mykkä, ruotsinkielisillä väliteksteillä varustettu traileri.

DVD-JULKAISU