Hornankoski (1949)

HORNANKOSKI
Suomi 1949

Ohjaus: Teuvo Tulio
Käsikirjoitus: Jussi Talvi
Tuotanto: Yrjö Rannikko, Yrjö Norta / Fenno-Filmi Oy
Pääosissa: Regina Linnanheimo, William Markus, Åke Lindman

1 tunti 41 minuuttia

Hornankosken viimeiset kuvat ovat niin kauniita, etteivät ne voi olla peräisin kenenkään muun ohjaajan elokuvasta kuin Teuvo Tulion. Koko filmi on selkeää Tuliota alusta loppuun saakka niin tarinan, näyttelijäsuoritusten, valaisun, lavastuksen, äänisuunnittelun, musiikin kuin kerronnankin osalta. Siitä huolimatta Tulio teki erikoisen valinnan: hän antoi suomenkielisen version ohjaajakrediitin apulaisohjaaja Roland af Hällströmille ja otti ohjauskrediitin vain ruotsinkielisestä versiosta. Syytä tähän voi vain arvailla; oliko kyseessä peräti yritys kokeilla, mitä mieltä Tuliota vihanneet kriitikot olisivat elokuvasta, jos sen ohjaaja olisi tuliomaiset Houkutuslintu- ja Läpi usvan -elokuvat ohjannut af Hällström. Jos oli, niin pieleen meni, sillä Tulio oli liian omaperäinen.

Johannes Linnankosken Taistelu Heikkilän talosta -novelli muuttui Tulion käsissä Regina Linnanheimon tähdittämäksi elokuvaksi vuonna 1936 ja uudenlaisena variaationa vuonna 1947, nyt nimellä Intohimon vallassa. Kolmas tulkinta on Hornankoski, jossa on tarinan merkittävän yhtäläisyyden lisäksi lähes identtisiä kohtauksia Intohimon vallassa -filmin kanssa, vaikka se ei aivan samaa tarinaa kerrokaan.

Linnanheimo näyttelee nyt siis kolmannen kerran tuon rakkauden uhrin roolin. Hän on Leea, joka rakastuu Yli-Koskelan suurtilan isäntään Artturiin (Åke Lindman), joka on hyvin kömpelö yrittäessään ilmaista tunteitaan tyttöä kohtaan ja siinä epäonnistuukin, vaikka naimisiinmenosta on jo alustavaa puhetta. Kun Artturin tuhlaajapoikaveli Armas (William Markus) rintakarvoineen palaa tukkijätkän savotasta takaisin kotiin veljensä ja fyysisesti sairaan, mutta henkisesti raudanlujan, työtä vaativan ja vain sitä kunnioittavan äitinsä luo. Leea rakastuu Armakseen ja tulee raskaaksi. Tässä vaiheessa heidän rakkautensa on kuitenkin jo paljastunut Artturille.

Artturi pääsee onnekkaan sattuman kautta eroon veljestään, tämä kun luulee tappaneensa miehen, jonka kanssa hän tappeli korttipelin tiimoilta. Artturi kuitenkin tietää asian todellisen laidan, mutta neuvoo veljeään pakenemaan, jos ”ruumis” löydetään koskesta – tuosta kuohuavasta ja pelottavasta Hornankoskesta, joka erottaa Yli-Koskelan talon päärakennuksen sen pelloista ja navetasta. Matka niiden välillä on taitettava huteran ja pienen riippusillan kautta. Tässä ei tietenkään ole mitään järkeä, mutta komealta ja unenomaiseltahan se elokuvassa näyttää.

Puhdasta tuliomaista kolmiodraamaa suurin tuntein ja suurin elein on siis luvassa koko rahan edestä. Intohimon vallassa -filmin nähneelle tarina on aivan liian tuttu, vaikka niissä onkin eroavaisuuksia, esimerkiksi sen suhteen, etteivät aikaisemman filmin kilpakosijat olleet veljeksiä kuten tässä filmissä. Tulio käyttää jälleen runsaasti aikaisempien elokuviensa ja myös lyhyen tanssilatopätkän Nyrki Tapiovaaran Miehen tiestä, häpeilemättä. Ikävä kyllä nämä ovat yksi syy siihen, miksei elokuvan tyyli pysy yhtenäisenä alusta loppuun saakka. Koko elokuva on kuitenkin visuaalisen neron työtä, vaikka se onkin huolimattomasti ja erittäin huonoilta näyttävien taustafondien eli taustamaalausten edessä kuvattu. Mikäli filmi olisi ollut koko ajan samannäköinen kuin lopussa, rohkenen väittää, että filmi nauttisi tänä päivänä ainakin pienestä maineesta myös kansainvälisesti. Nimittäin siinä missä tarina saattaa kielimuurin takia jäädä ymmärtämättä, on visuaalisuus universaalia. Eipä sillä, etteikö myös tarina olisi universaali, jos vain kielimuurista päästäisiin yli. Ei ole perin harvinaista, että veljekset pitävät samasta naisesta. Vielä tavallisempaa on, että samasta naisesta kilpailee useampikin eri mies.

Uransa ensimmäisessä valkokangasroolissa nähtävä Lindman on virtuoosimainen ja tekee heti aluksi yhden pitkän ja hienon uransa parhaimmista rooleista. Yllättävän etevä on myöskin sittemmin Lindmanin tavoin elokuvaohjaajaksi ryhtynyt William Markus, joka muissa filmirooleissaan muistutti lähinnä puupökkelöä. Nyt Lindman ja Markus varastavat show’n Linnanheimolta, joka on tosin tietysti myös hyvässä iskussa.

Käsikirjoituksensa puolesta Hornankoski kantaa alusta loppuun saakka, paremmin kuin moni muu Tulion filmi. Ainoa, mikä siitä lopulta jää puuttumaan on se, että Tulio olisi voinut tehdä tyyliltään eheän elokuvan. Nyt se on audiovisuaalisesti kollaasi toinen toistaan upeampia kuvia, mutta jotka eivät kuitenkaan tahdo sopia yhteen. Silti se on suuri elokuva.


LISÄMATERIAALI

Tulion esittely, elokuvan esittely kriitikko Esko Rautakorven toimesta, ruotsinkielinen rinnakkaisversio Forsfararna sekä mykkä, ruotsinkielisillä väliteksteillä varustettu traileri.

DVD-JULKAISU

Julkaisija:
Finnkino
Tekstitys:
Suomi heikkokuuloisille, englanti, ruotsi
Ääni:
Mono
Kuva:
4:3 (mv)
Levyjä:
1
Ikäraja:
15
 

Haku

Ensi-illat

Perjantai 18.05.

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:
13.07. Ja saapuu oikea yö
03.08. Miss Farkku-Suomi
17.08. Imaginaerum

Lisää kotimaisia ensi-iltoja

Viikonlopun katsotuimmat

Suomen katsotuimmat elokuvat 11.13.05.

1. Dark Shadows
2. The Avengers (3D)
3. American Pie: Luokkakokous
4. Iron Sky
5. Nälkäpeli
6. Kovasikajuttu
7. Lorax (3D)
8. Project X
9. Risto Räppääjä ja viileä Venla
10. Koti eläintarhassa

Lisätiedot katsojatilastosta

Lähde: SES / Filmikamari

Huhtikuun myydyimmät DVD:t

Uutiset – kotimaa

Nykytekijöiden suosikit

Nykyiset kotimaiset elokuvan-
tekijät listaavat suosikkejaan
vanhoista kotimaisista elokuvista.

Aleksi Mäkelä
Raimo O Niemi
Rimbo Salomaa
Petri Karra
Pauli Pentti
Lauri Nurkse
Sakari Kirjavainen
Timo Kahilainen
Heikki Salo
Oskari Sipola
Maarit Lalli
JP Siili

Kotimaiset elokuvat TV:ssä

17.05. YLE Teema
SIRPPI JA KITARA
Marjaana Mykkänen, 1987
17.05. YLE TV1
YÖ ON PITKÄ
Aarne Tarkas, 1952
18.05. YLE TV1
KUN TUOMI KUKKII
Åke Lindman, 1962
21.05. YLE TV1
JUMALAN MYRSKY
Valentin Vaala, 1940
22.05. YLE TV1
KERSANTILLEKO EMMA NAUROI
Ilmari Unho, 1940
23.05. YLE TV1
KAIKKI RAKASTAVAT
Valentin Vaala, 1935
24.05. YLE TV1
KUIN UNI JA VARJO
Toivo Särkkä & Yrjö Norta, 1937
24.05. YLE TEEMA
LAULU
Janne Kuusi, Arto af Hällström, 1986
25.05. YLE TV1
MIEHEN KUNNIA
Ilmari Unho, 1943
28.05. YLE TV1
KOMISARIO PALMUN EREHDYS
Matti Kassila, 1960
07.06. YLE TV1
YLIJÄÄMÄNAINEN
Roland af Hällström, 1951

Lisää esitystietoja

Orionin kotimaisia

Elokuvateatteri Orion
Eerikinkatu 15, Helsinki

16.05. klo 17:00
HÄRMÄSTÄ POIKIA KYMMENEN
Ilmari Unho, 1950
19.05. klo 16:00
YHDEN YÖN HINTA
Edvin Laine, 1952
19.05. klo 18:00
MIES, JOKA EI OSANNUT SANOA EI
Risto Jarva, 1975
23.05. klo 17:00
VARAVENTTIILI
Valentin Vaala, 1942
30.05. klo 17:00
YRJÄNÄN EMÄNNÄN SYNTI
Edvin Laine, 1943
06.06. klo 17:00
LAKEUKSIEN LUKKO
Matti Kassila, 1951
08.06. klo 19:00
POHJALAISIA
Jalmari Lahdensuo, 1925

 


Uusimmat BD-arvostelut

David Fincher
THE GIRL WITH THE DRAGON...
Lue arvostelu
Julie Anne Robinson
ONE FOR THE MONEY
Lue arvostelu
Roman Polanski
CARNAGE
Lue arvostelu
Garry Marshall
NEW YEAR'S EVE
Lue arvostelu
Sam Peckinpah
RAUTARISTI
Lue arvostelu
Tanya Wexler
HYSTERIA
Lue arvostelu
Daniel Nettheim
THE HUNTER
Lue arvostelu
Antonio Negret
TRANSIT
Lue arvostelu
Michael Brandt
THE DOUBLE
Lue arvostelu
Wolfgang Murnberger
MY BEST ENEMY
Lue arvostelu
Paul W.S. Anderson
KOLME MUSKETTISOTURIA
Lue arvostelu
Oliver Parker
JOHNNY ENGLISH 2
Lue arvostelu
Peter Howitt
JOHNNY ENGLISH
Lue arvostelu
Nicolas Winding Refn
DRIVE
Lue arvostelu
Roger Donaldson
SEEKING JUSTICE
Lue arvostelu
Rob Minkoff
FLYPAPER
Lue arvostelu
David Dobkin
THE CHANGE-UP
Lue arvostelu
Joe Johnston
CAPTAIN AMERICA
Lue arvostelu
Jon Favreau
COWBOYS & ALIENS
Lue arvostelu

Uusimmat DVD-arvostelut

Josh Reed
PRIMAL
Lue arvostelu
Mel Brooks
KORKEUSKAMMO
Lue arvostelu
Mel Brooks
PÄHKÄHULLUJEN PARATIISI
Lue arvostelu
Alan Johnson
OLLAKO VAI EIKÖ OLLA?
Lue arvostelu
Gene Wilder
SHERLOCK HOLMESIN VELI
Lue arvostelu
Jesse Peretz
OUR IDIOT BROTHER
Lue arvostelu
Julian Gilbey
YKSINÄINEN PAIKKA KUOLLA
Lue arvostelu
Bruce Robinson
WITHNAIL & I
Lue arvostelu
Richard J. Lewis
BARNEY'S VERSION
Lue arvostelu
Frank Capello
HE WAS A QUIET MAN
Lue arvostelu
Morgan Spurlock
THE GREATEST MOVIE EVER SOLD
Lue arvostelu
Charles Chaplin
RITARI SINIPARTA
Lue arvostelu
Charles Chaplin
PARRASVALOT
Lue arvostelu

Uusimmat kotimaisten elokuvien DVD-arvostelut

Anssi Mänttäri
ANNI TAHTOO ÄIDIN
Lue arvostelu
Hannu Kahakorpi
ONNELLINEN MIES
Lue arvostelu
Anssi Mänttäri
Dirlandaa
Lue arvostelu
Ville Salminen
YKS' TAVALLINEN VIRTANEN
Lue arvostelu
Jaakko Pakkasvirta
ULVOVA MYLLÄRI
Lue arvostelu
Jaakko Pakkasvirta
JOULUKSI KOTIIN
Lue arvostelu
Risto Jarva
MIES, JOKA EI OSANNUT...
Lue arvostelu
Veikko Itkonen
MULLIN MALLIN
Lue arvostelu
Tapio Piirainen
POLIISIN POIKA
Lue arvostelu
Vili Auvinen
PERTSA JA KILU
Lue arvostelu
Tuomas Summanen
RISTO
Lue arvostelu
Matti Ijäs
KATSASTUS
Lue arvostelu
Hannu Leminen
EN OLE KREIVITÄR
Lue arvostelu
Wilho Ilmari
NUMMISUUTARIT
Lue arvostelu
Teuvo Tulio
LEVOTON VERI
Lue arvostelu

Kotimaisen elokuvan katsojamäärä

Vuodelta 2012 kotimaisilla elokuvilla on
1 267 221
katsojaa

Mainokset