Pastori Jussilainen (1955)

PASTORI JUSSILAINEN
Suomi 1955

Ohjaus: Matti Kassila
Käsikirjoitus: Matti Kassila
Tuotanto: T. J. Särkkä / Oy Suomen Filmiteollisuus (SF)
Pääosissa: Edvin Laine, Rauha Rentola, Tyyne Haarla

1 tunti 23 minuuttia

Matti Kassilan ohjaama ja käsikirjoittama filmatisointi Gustaf von Numersin aikanaan hyvin tunnetusta komedianäytelmästä alkaa tavalla, joka kertoo katsojalle elokuvan tekijänkin ymmärtävän kyseessä olevan teatterikappaleen filmatisointi viimeistä piirtoa myöten. Kassila on nimittäin vienyt kameransa Kansallisteatteriin, jossa filmin näyttelijät marssitetaan kukin vuorollaan kameran eteen  – mykkänä, näyttelijöiden ja roolihahmon nimien ilmestyessä teksteinä kuvaan. Yksi näyttelijä istuu maskissa, kuka missäkin.

Tämän jälkeen nähdään elokuvan prologi, joka kertoo yksinkertaisuudessaan näyttävästi elokuvan tapahtuma-ajasta, vuodesta 1895, Kassilan kertojaäänellä korostettuna. Kehitys on kehittynyt, Suomessakin on jo alettu päästä mukaan maailman vauhtiin, kun rautatiet on rakennettu ja erilaiset poliittiset aatteet ovat alkaneet nostaa päätään. Tässä ajassa ja tässä maailmassa elää Pastori Jussilaisen nimihenkilö (Edvin Laine) vaimonsa (Rauha Rentola) ja seurakuntansa lampaiden kanssa. Kun Jussilainen ensimmäisen kerran tulee kuvaan, nähdään tämä teatteriyleisön silmin, mutta sen jälkeen neljäs seinä tulee mukaan kuvaan, eikä sitä enää rikota.

Filmiuransa parhaimpia näyttelijätöitään tekevä Laine näyttelee siis erästä omalaatuista, äkkipikaista, omaan kaikkitietävyyteensä uskovaa ja siihen luottavaa kirkonmiestä, joka on perso imartelulle ja ylipäätään huomatuksi tulemiselle. Tavallisesta kirkonmiehestä poiketen Jussilainen on myöskin miehinen mies, niska–perse-otteella tarpeen tullen häirikön talostaan ulos heittävä piipunpolttaja ja toisinaan viinamäen mieskin. Vanhassa suuressa pappilassa asuu toki myös hänen vaimonsa, rikkaan perheen kaunis, iloinen, positiivisesti ajatteleva tytär, jonka äiti (Tyyne Haarla) sattuu tulemaan vierailulle mitään ilmoittamatta. Kun anopilla on tuliaisina uusia mööpeleitä ja yhtä sun toista prameata tavaraa, alkavat kylän herännäiset kateudessaan väittää, että koko pappila pastoreineen päivineen on noiduttu. Melkoinen noita-akka anoppi tosin onkin. Siinä uhkaa sitten mennä puurot ja vellit sekaisin, mutta ennen pitkää tämä naisia pohjimmiltaan vihaava, mutta niiden pauloissa täysin oleva pastori saa asiat kuntoon – häntä kun on helppo johdatella tekemään juuri päinvastoin kuin ehdotetaan.

1950-luvullakaan suomalaisia elokuvia ei juuri kuvattu talvisaikaan, ei ainakaan kunnon lumilla, sillä aikanaan ulkokuvaus vaati paljon valoa, mitä riitti vain kesäisin. Raskaita lamppuja oli vaikea kuljetella mukana ulkokuvauksissa, saati sitten löytää niille virtaa jostakin. Kun virtaa ei ollut saatavilla, oli kuljetettava mukana vieläkin raskaampia akkuja. Ennen pitkää kesällä kuvaamisesta tuli kotimaisen elokuvan kirjoittamaton sääntö, jonka harvat varhaiset rikkojat saivat filmeissään hyödynnettyä sitä yhtä etua, mitä suomalainen elokuva ei ulkomaiseen kilpailijaan nähden ollut vielä juurikaan hyödyntänyt: talvea.

Pastori Jussilainenkin on kuvattu talvella, sen lumiset pihamaat ja tiet tuovat tarinaan aivan omanlaistaan jouluista, kotoista ja lämmintä tunnelmaa, vaikka sisäkuvat on tietysti otettu studiossa ja mahdollisesti vieläpä eri vuodenaikaan. Kassila, joka kuvasi myös Kurittoman sukupolven (1957) ulkokuvat talvella, on jo yksistään talvikuvien ansiosta saanut komediaansa raikkautta, mitä runsaista sisäkuvista väkisinkin puuttuu.

Kassila ei ole onnistunut poistamaan elokuvastaan näytelmällisyyttä. Kovasti meuhkaava Laine tekee roolityönsä kuin Kansallisteatterin lavalla, mutta se kyllä sopii tähän rooliin erinomaisesti. Kassila oli jo kerran aikaisemmin, Hilmanpäivissä (1954), osannut kääntää Laineen suurieleisen ja -äänisen näyttlijätyön elokuvan eduksi. Rauha Rentola, briljantti filminäyttelijä, on kerrankin saanut olla oma kaunis itsensä, eikä joku niska limassa raatava pyykkäri. Rentola ei riehu, hän ottaa rennosti, mutta Laineen kanssa meteliä onkin pitämässä anoppia näyttelevä Tyyne Haarla sekä pappilan piikoja näyttelevät Kirsti Ortola ja Kaisu Leppänen. Renkiä näyttelevä Kaarlo Halttunen on elementissään.

Hauska Pastori Jussilainen joka tapauksessa on. Elokuvan valmistumisvuonna Tuntemattoman sotilaan ohjannut Laine näytteli vuoden 1955 aikana myös toisenkin samanlaisen misogynistin roolin Toivo Särkän Rakkaassa lurjuksessa, joka pohjautui puolestaan Mika Waltarin näytelmään. Pastori Jussilaisen oli suomalaissyntyinen Mauritz Stiller ohjannut elokuvaksi Ruotsissa jo vuonna 1914.

LISÄMATERIAALI

Ei lisämateriaalia.

DVD-JULKAISU

Julkaistu erillisjulkaisuna (loppuunmyyty) sekä Ohjaajana Matti Kassila -kokoelmassa yhdessä elokuvien Radio tekee murron (1951) ja Sininen viikko (1954) kanssa.