Kuinka paljon lipun pitäisi maksaa, jotta kotimaiset elokuvat pääsisivät omilleen?

Kotimaisen elokuvan näytöksen lipun keskihinta lienee yhdeksän euron tuntumassa, mutta viime vuoden kotimaisista elokuvista hinta oli riittävä vain kolmelle Vares-filmille ja Taru Mäkelän Varastolle. Ainakin, jos hyvin yksinkertaisella tavalla elokuvan tuotantokustannukset jaetaan elokuvan saamilla katsojilla ja sen perusteella saadaan lipulle se hinta, joka kyseisellä katsojamäärällä olisi tuonut elokuvan tekijöille edes omat takaisin. Näin tosin vain teoriassa, sillä tässä laskelmassa ei ole huomioitu esimerkiksi levitysyhtiön ja teattereiden osuuksia lipputuloista eikä edes Elokuvasäätiön tuen osuutta tuotantokustannuksista.
Rax Rinnekankaan ohjamaalla Matka Edeniin -elokuva olisi saanut tuotantokustannuksensa katettua, mikäli jokainen katsoja olisi maksanut lipustaan noin 385 euroa. Toisaalta taas yli 120 000 saanut Aki Kaurismäen Le Havre sijoittuu tässä tilastossa huonosti, mutta se johtuu elokuvan korkeasta budjetista, jota ei Suomen-myynnillä kuitenkaan katettaisi. Maailmanlaajuisesti tämä suomalais-ranskalais-saksalainen yhteistuotanto on tähän mennessä kerännyt yli 10 miljoonan dollarin eli noin 7,8 miljoonan euron lipputulot.
Vuoden 2011 elokuvat
ELOKUVA |
OHJAUS |
BUDJETTI |
KATSOJIA |
HINTA PER LIPPU |
|
| Matka Edeniin | Rax Rinnekangas | 353 000 € | 916 | n. 385 € | |
| Maaginen kristalli [animaatio] | Antti Haikala | 5 074 000 € | 17 358 | n. 292 € | |
| Iris | Ulrika Bengts | 2 150 000 € | 15 473 | n. 139 € | |
| Avain Italiaan | Rosa Karo | 939 000 € | 9 519 |
n. 99 € | |
| Likainen pommi | Elias Koskimies | 700 000 € | 7 285 | n. 96 € | |
| Veljekset | Mika Kaurismäki | 305 000 € | 3 371 | n. 90 € | |
| Hyvä poika | Zaida Bergroth | 560 000 € | 9 182 | n. 61 € | |
| Roskisprinssi | Raimo O Niemi | 1 600 000 € | 28 418 | n. 58 € | |
| Ella & Aleksi – Yllätyssynttärit [animaatio] |
Juuso Syrjä | 552 000 € | 9 611 | n. 57 € | |
| Hiljaisuus | Sakari Kirjavainen | 1 600 000 € | 31 259 |
n. 51 € | |
| Syvälle salattu | Joona Tena | 1 400 000 € | 32 238 | n. 43 € | |
| Kotirauha | Aleksi Mäkelä | 1 600 000 € | 38 484 | n. 42 € | |
| Herra Heinämäki ja Leijonatuuliviiri | Matti Grönberg Pekka Karjalainen |
1 600 000 € | 43 015 |
n. 37 € | |
| Risto | Tuomas Summanen | 500 000 € | 13 788 | n. 36 € | |
| Le Havre | Aki Kaurismäki | 3 850 000 € | 128 186 | n. 30 € | |
| Elokuu | Oskari Sipola | 830 000 € | 39 531 | n. 21 € | |
| Hella W | Juha Wuolijoki | 1 730 000 € | 85 131 | n. 20 € | |
| Missä kuljimme kerran | Peter Lindholm | 900 000 € | 46 247 | n. 19 € | |
| Pussikaljaelokuva | Ville Jankeri | 1 128 000 € | 79 740 | n. 14 € | |
| Vares – Pahan suudelma |
Anders Engström | 1 400 000 € | 204 647 | n. 7 € | |
| Vares – Huhtikuun tytöt |
Lauri Törhönen | 500 000 € | 78 687 | n. 6,35 € | |
| Vares – Sukkanauhakäärme | Lauri Törhönen | 500 000 € | 88 811 | n. 5,62 € | |
| Varasto | Taru Mäkelä | 748 000 € | 191 693 |
n. 3,90 € |
Varaston, Herra Heinämäen, Le Havren ja Hiljaisuuden katsojamäärät 26.03. mennessä.
Riston ja Törhösen Varesten budjetit olivat kullakin noin 500 000 euroa.
Katsojamäärät ja budjettitiedot perustuvat pääosin Suomen elokuvasäätiön internet-sivuilta löytyviin tietoihin.
Vuoden 2012 elokuvat
ELOKUVA |
OHJAUS |
BUDJETTI |
KATSOJIA |
HINTA PER LIPPU |
|
| Rat King | Petri Kotwica | 1 725 000 € | 6 866 |
n. 251 € | |
| Tähtitaivas talon yllä |
Saara Cantell |
1 200 000 € | 13 798 |
n. 87 € |
|
| Hulluna Saraan | Samuli Valkama | 1 500 000 € | 30 600 | n. 49 € | |
| Kulman pojat | Teppo Airaksinen | 1 000 000 € | 50 024 | n. 20 € | |
| Vares – Uhkapelimerkki |
Lauri Törhönen | 500 000 € | 30 206 | n. 17 € | |
| Vuosaari | Aku Louhimies | 1 460 000 € | 89 233 | n. 16 € | |
| Vares – Kaidan tien kulkijat |
Anders Engström |
1 400 000 € |
95 456 |
n. 15 € |
|
| Härmä | JP Siili | 1 670 000 € | 127 014 | n. 13 € | |
| Kohta 18 | Maarit Lalli | 315 000 € | 26 003 | n. 12 € | |
| Risto Räppääjä ja viileä Venla | Mari Rantasila | 1 586 000 € | 259 163 | n. 6 € |
Päivitetty: 27.03.2012
Haku
Ensi-illat
Perjantai 18.05.
Seuraavat kotimaiset:
13.07. Ja saapuu oikea yö
03.08. Miss Farkku-Suomi
17.08. Imaginaerum
Viikonlopun katsotuimmat
Suomen katsotuimmat elokuvat 11.–13.05.
| 1. | Dark Shadows |
|
| 2. | The Avengers (3D) |
|
| 3. | American Pie: Luokkakokous | |
| 4. | Iron Sky | |
| 5. | Nälkäpeli |
|
| 6. | Kovasikajuttu | |
| 7. | Lorax (3D) |
|
| 8. | Project X |
|
| 9. | Risto Räppääjä ja viileä Venla | |
| 10. | Koti eläintarhassa |
Lähde: SES / Filmikamari
Uutiset – kotimaa
- Tänään ensi-illassa Terence Daviesin Syvänsininen meri
- Allan Tuppurainen jatkaa Röllinä uudessa elokuvassa
- Pohjanmaa-aiheisten elokuvien sarja Orionissa
- Dark Shadows otti Suomen katsojatilastojen kärkipaikan
- Anssi Mänttäri Reikäreuna-festivaalien päävieraaksi
- Härmän ohjaajalta tulossa toinenkin epookkielokuva
- Eugen Schaumanin tarina tulossa valkokankaalle
- Aleksis Kivi ei kiinnosta nykypäivän elokuvantekijöitä
- Suomalainen elokuva 105-vuotias
- Tapio Piiraisen tuoreet Lumihiutalemuodostelma- ja Punainen nauha -televisioelokuvat kesäkuussa DVD:lle
- Putous-tähdet Hirviniemi, Nieminen ja Toivanen 21 tapaa pilata avioliitto -elokuvan päärooleihin
- Kovasikajuttu avasi 3 000 katsojalla – War of the Deadin avaustulos oli erittäin huono
- Mika Kaurismäen Tie pohjoiseen -elokuvasta julkaistiin traileri ja kuvia
- Jyri Kähösen Ja saapuu oikea yö -trilleri teattereihin jo heinäkuussa
- Vares-ohjaaja Anders Engström kehittelee uutta rikoselokuvaa
- The Avengers Suomen katsotuimmaksi, Iron Sky sinnittelee kolmossijalla
- Teuvo Tulion koko tuotanto esitetään kesällä YLE Teemalla
- Kovasikajuttu-dokumentti voitti tuomariston erikoispalkinnon Sveitsissä
- Aleksi Mäkelän Kaappari-elokuvasta tarjolla ensimmäinen kuva ja lisäinfoa – käsikirjoittaja vaihtui
- Anssi Mänttärin elokuvien tulevat DVD-julkaisut
- Puhdistus-elokuvan traileri julkaistiin
- Stobe Harjun Imaginaerum-elokuvan teaseri julkaistiin
- Ilta-Sanomien mainosfilmi palkinnoille Yhdysvalloissa
- Iron Sky jatkaa Suomen katsotuimpana
- Atlantic Film aloittaa kotimaisten elokuvien levityksen
Uutiset – ulkomaat
- The Avengers on tuottanut jo yli miljardin
- Suuret kansalliset aiheet kiinnostavat myös virolaisia – Viron katsotuimmat sikäläiset elokuvat 2002–2011
- Virolainen elokuva 100 vuotta – lyhyt johdatus Viron elokuvamarkkinoille
- The Avengers teki kaikkien aikojen parhaimman avaustuloksen Yhdysvalloissa
- Adam Sandlerin Oikeesti aikuiset -hittikomedia saa jatko-osan
Uutiset – sivusto
Nykytekijöiden suosikit
Nykyiset kotimaiset elokuvan-
tekijät listaavat suosikkejaan
vanhoista kotimaisista elokuvista.
| Aleksi Mäkelä | |
| Raimo O Niemi | |
| Rimbo Salomaa | |
| Petri Karra | |
| Pauli Pentti | |
| Lauri Nurkse | |
| Sakari Kirjavainen | |
| Timo Kahilainen | |
| Heikki Salo | |
| Oskari Sipola | |
| Maarit Lalli | |
| JP Siili |
Kotimaiset elokuvat TV:ssä

| 17.05. YLE Teema SIRPPI JA KITARA Marjaana Mykkänen, 1987 |
|
| 17.05. YLE TV1 YÖ ON PITKÄ Aarne Tarkas, 1952 |
|
| 18.05. YLE TV1 KUN TUOMI KUKKII Åke Lindman, 1962 |
|
| 21.05. YLE TV1 JUMALAN MYRSKY Valentin Vaala, 1940 |
|
| 22.05. YLE TV1 KERSANTILLEKO EMMA NAUROI Ilmari Unho, 1940 |
|
| 23.05. YLE TV1 KAIKKI RAKASTAVAT Valentin Vaala, 1935 |
|
| 24.05. YLE TV1 KUIN UNI JA VARJO Toivo Särkkä & Yrjö Norta, 1937 |
|
| 24.05. YLE TEEMA LAULU Janne Kuusi, Arto af Hällström, 1986 |
|
| 25.05. YLE TV1 MIEHEN KUNNIA Ilmari Unho, 1943 |
|
| 28.05. YLE TV1 KOMISARIO PALMUN EREHDYS Matti Kassila, 1960 |
|
| 07.06. YLE TV1 YLIJÄÄMÄNAINEN Roland af Hällström, 1951 |
|
| |
Lisää esitystietoja |
Orionin kotimaisia
Elokuvateatteri Orion
Eerikinkatu 15, Helsinki
| 16.05. klo 17:00 HÄRMÄSTÄ POIKIA KYMMENEN Ilmari Unho, 1950 |
|
| 19.05. klo 16:00 YHDEN YÖN HINTA Edvin Laine, 1952 |
|
| 19.05. klo 18:00 MIES, JOKA EI OSANNUT SANOA EI Risto Jarva, 1975 |
|
| 23.05. klo 17:00 VARAVENTTIILI Valentin Vaala, 1942 |
|
| 30.05. klo 17:00 YRJÄNÄN EMÄNNÄN SYNTI Edvin Laine, 1943 |
|
| 06.06. klo 17:00 LAKEUKSIEN LUKKO Matti Kassila, 1951 |
|
| 08.06. klo 19:00 POHJALAISIA Jalmari Lahdensuo, 1925 |
Uusimmat BD-arvostelut
David FincherTHE GIRL WITH THE DRAGON... Lue arvostelu |
Julie Anne RobinsonONE FOR THE MONEY Lue arvostelu |
Roman PolanskiCARNAGE Lue arvostelu |
Garry MarshallNEW YEAR'S EVE Lue arvostelu |
Sam PeckinpahRAUTARISTI Lue arvostelu |
Tanya WexlerHYSTERIA Lue arvostelu |
Daniel NettheimTHE HUNTER Lue arvostelu |
Antonio NegretTRANSIT Lue arvostelu |
Michael BrandtTHE DOUBLE Lue arvostelu |
Wolfgang MurnbergerMY BEST ENEMY Lue arvostelu |
Paul W.S. AndersonKOLME MUSKETTISOTURIA Lue arvostelu |
Oliver ParkerJOHNNY ENGLISH 2 Lue arvostelu |
Peter HowittJOHNNY ENGLISH Lue arvostelu |
Nicolas Winding RefnDRIVE Lue arvostelu |
Roger DonaldsonSEEKING JUSTICE Lue arvostelu |
Rob MinkoffFLYPAPER Lue arvostelu |
David DobkinTHE CHANGE-UP Lue arvostelu |
Joe JohnstonCAPTAIN AMERICA Lue arvostelu |
Jon FavreauCOWBOYS & ALIENS Lue arvostelu |
Uusimmat DVD-arvostelut
Josh ReedPRIMAL Lue arvostelu |
Mel BrooksKORKEUSKAMMO Lue arvostelu |
Mel BrooksPÄHKÄHULLUJEN PARATIISI Lue arvostelu |
Alan JohnsonOLLAKO VAI EIKÖ OLLA? Lue arvostelu |
Gene WilderSHERLOCK HOLMESIN VELI Lue arvostelu |
Jesse PeretzOUR IDIOT BROTHER Lue arvostelu |
Julian GilbeyYKSINÄINEN PAIKKA KUOLLA Lue arvostelu |
Bruce RobinsonWITHNAIL & I Lue arvostelu |
Richard J. LewisBARNEY'S VERSION Lue arvostelu |
Frank CapelloHE WAS A QUIET MAN Lue arvostelu |
Morgan SpurlockTHE GREATEST MOVIE EVER SOLD Lue arvostelu |
Charles ChaplinRITARI SINIPARTA Lue arvostelu |
Charles ChaplinPARRASVALOT Lue arvostelu |
Uusimmat kotimaisten elokuvien DVD-arvostelut
Anssi MänttäriANNI TAHTOO ÄIDIN Lue arvostelu |
Hannu KahakorpiONNELLINEN MIES Lue arvostelu |
Anssi MänttäriDirlandaa Lue arvostelu |
Ville SalminenYKS' TAVALLINEN VIRTANEN Lue arvostelu |
Jaakko PakkasvirtaULVOVA MYLLÄRI Lue arvostelu |
Jaakko PakkasvirtaJOULUKSI KOTIIN Lue arvostelu |
Risto JarvaMIES, JOKA EI OSANNUT... Lue arvostelu |
Veikko ItkonenMULLIN MALLIN Lue arvostelu |
Tapio PiirainenPOLIISIN POIKA Lue arvostelu |
Vili AuvinenPERTSA JA KILU Lue arvostelu |
Tuomas SummanenRISTO Lue arvostelu |
Matti IjäsKATSASTUS Lue arvostelu |
Hannu LeminenEN OLE KREIVITÄR Lue arvostelu |
Wilho IlmariNUMMISUUTARIT Lue arvostelu |
Teuvo TulioLEVOTON VERI Lue arvostelu |
Kotimaisen elokuvan katsojamäärä
Vuodelta 2012 kotimaisilla elokuvilla on
1 267 221
katsojaa


















































